Siinä tarkoituksessa menin ulos.  En suinkaan saamaan turpiini, vaan ottamaan naamaan aktiiviauringon tarjoamaa rusketusta.  Vaikka on tullutkin nautittua D-vitamiinia jonkin aikaa, niin paremmalta tuntuu, tai saattaa näyttääkin, inkkarirusketuksen tapainen.  Tai sitten katsojalle tullee mieleen vanha ja kulunut parkkinahka.  Jolla silläkin on tunnearvoa, jos ei rahallista merkitystä. 

Mutta silti aion myydä nahkani kalliilla!  Niinhän sitä lännenkuvissa aina ennen sanottiin, hampaita kiristellen ja saappaat jalassa.  Muut sitten ottivat mitat ja veivät pois saviset saappaat edellä.

Nauhoitin siis minäkin saappaani ja lähdin kissan seurassa pihalle.  Aurinko sokaisi hetkeksi, mutta lasit ovat jossain piilossa, joten siristelemällä piti selvitä.  Kissa nautti selvästi kelistä ja isännän läsnäolosta asettuen eilen lumesta putsaamalleni penkille.  Itse sijoituin keittiöjakkaralle, jonka metallijalat olivat uppoutuneet syvälle lumen sisään.  Vähän tuntui kylmältä takapuoleen, mutta kasvoja aurinko selvästi lämmitti.  Tunsin, kuinka auringon säteet kärventyivät poskipintoihin. Muistin, että pian pääse myös makkaraa grillaamaan.

Kissa malttoi aikansa, mutta rupesi sitten katselemaan levottomana yläilmoihin - ja kohta kahahtikin valitsemaansa leppään, joka oli rapanaan edellisten kesien kiipeilyarpia.  Hyvässä kunnossa on kissa, myös kylkisiivujensa suhteen.  Ei se kuitenkaan näyttänyt menoa haittaavan.

Päiväpostitätikin tuli kolauttelemaan postia laatikkoon, josta joku raggari oli talvella repinyt toisen saranan irti.  Viereinen laatikko oli potkittu kappaleiksi.  Niin että osataan sitä täälläkin.  Täytynee kutsua komisario Wallander tutkimaan asiaa, ettei vaan tullut postia pappi Jaakobille.  Sille tulikin postit polkupyörän rämällä eikä Itellan autolla.

Kissa seurasi koiran lailla perässä, kunnes innostui talon päädyn vaahterasta ja kiipesi siihen.  Katsoi sitten minuun leuhkan näköisenä ennen kuin laskeutui harkitusti alas takapuoli edellä.  Mainoslehtisiä ja yksi lasku kainalossa lähdin puolestani lompsimaan ulko-ovelle, kun pilvi ryntäsi auringon eteen leyhäyttän tilalle kylmän hönkäyksen.   Kissa naukaisi lähtevänsä myös lepäämään kaiken puukiipeilyn jälkeen.  Itse en välittänyt puukiipeilystä: siinä olisi voinut orastava rusketus varista alas.  Ehkä joku muukin, jos olisin onnistunut pariin metriin hinautumaan.

Sisällä oli kumman hämärää.  Oli kuin mörkölään olisi tullut.  Kissa söi ja painua petaamattomaan makuuhuoneeseen ja kaivautui nautinnollisesti täkin liepeen suojaan.  Oli selvästi nauttinut liikaa valon voimaa ja nyt sitten ramasee hekumallisesti.

Voisin kohta itsekin seurata esimerkkiä.  Mutta ensin syön yhden kesäisen tuutin.