Päästiin lopultakin pakkasista - ja kissa on niin iloinen!  Makaa päivät ja haluaa ulkoilla yöt.  Päästin sen viime yönä pari kertaa ulos, tuli hetkeksi sisälle kun kurkin ovesta vanhojen pakkasaikojen tottumuksesta.  Kohta taas eteisen matot saivat kyytiä, kun en ollut kuulevinani mouruamista.  Annoin sitten ulkoilla kunnolla ja päästin takaisin vasta aamun koitteessa, kun satuin itse valpastumaan sen verran.

Sitten kelpasikin maata pitkin päivää.  Lähti sitten postin hakuun seuraksi iltapäivällä.  Vähän surkean oloisena, kun selkäkarvoihin tarttui märkiä jalkarättejä.  Kävelin tietä vähän matkaa nähdäkseni paremmin katon lumitilanteen.  Ehkä sinne ei tarvitse mennä, kun polvikin vielä vaivaa sen verran ettei ole syytä mennä urheilemaan.  Enkä voi lähipiiristäkäöän ketään komentaa, kun en halua toisen puolesta pelätä enkä riskiä ottaa.

Kysyin sitten kissalta, että joko mennään kotiin.  Sehän mouhahti heti ympäri kiirehtien pihaan samalla taakseen vilkuillen.  Lenksotin perässä sen, minkä pystyin.  Kissa oli selvästi kärsimätön kulkuni hitaudesta komentaen liikkumaan edes vähän liukkaammin, vaikka ihmisparoilla onkin vain kaksi jalkaa.  Kynnetkin niin onnettoman muitoiset, ettei niillä edes leppään pääse kiipeämään, se tuntui miettivän.

No, sentään ulko-ovelle pääsin työntämättä.  Mutta katolle kiipeämisen sijasta luotan hyvään onneen ja hieman arviointikykyyni:  kyllä se sieltä vetenä alas tulee ennen juhannusta, jotain kautta!