nimittäin sitä. että kevät hiipii hiljaa kuin liri sukassa.  Nytkin taivas heittelee aika ajoin vaaleita pilviä maahan.  Eivät ne kuitenkaan pälviä muodosta, joten eivät ole tuhkaa eivät timantteja vaan lunta sulavaa.  Se on taas entisen surma, joten vappu koittaa vääjäämättä; veikkaisin viikon päästä auringon paistavan kuumasti jopa risukasoihin, joita tontillamme on viime syksyisen orapihlajien raivausten jäljiltä niin runsaasti, että lämmintä riittää riittämiin asti.  Tai ainakin yli vapun lukemien keskiarvon eli yli pakkasrajan.

Jos menisi sen verran vappua iloittelemaan ja itseään kylmettämään, että saisi sitten kotiin tultuaan pakotetuksi itsensä nauttimaan kunnon konjakkiryypyt.  Happanee nimittäin pian noihin kahteen pulloon:  toisesta on otettu siivu joulusinapin sekaan, siitäkin osa lojuu jääkaapissa kuivumassa.  Toinen - sekin poikieni tuoma lahjapullo - on korkkaamaton.  Että on miehellä laiskuus huipussaan.  Pelkkiä cokispulloja olen narautellut auki koko tämän alkuvuoden.

Liika on liikaa ja varsinkin liian vähän on ehdottomasti liian paljon selvää päätä.  Etenkin, kun en edes yhtään olutta ole kyseisenä aikana nauttinut.  Olisikohan kyseessä luonnevika?  Vai myöhemmällä iällä iskenyt mielen häiriö?  Pitäisikö liittyä johonkin kerhoon, että oppisi taas käyttämään alkoholia kohtuullisesti? 

Vappu olisi sopiva henkinen laturi ja innostaja.  Tosin sitä varten pitäisi mennä Jyväskylän kävelykadulle seuraamaan sen muuttumista konttauskaduksi aattoillan kallistuessa aamuyöksi.  Muutenkin kadun vierusta - ja miksei ihan keskiväyläkin - muuttuisi nykytaiteen museon eli Kiasman harrastamaksi happening-tapahtumaksi.  Siinä sitä sirkusta ja sekametelisoppaa riittäisi hyvässä lykyssä poliklinikalle asti.

Kiitos, riittää!  Eläydyin jo omiin kuvitelmiini sen verran syvästi, etten avaa edes ulko-oveani sisältä käsin päin, vaan katson ikkunasta maailmaan ja kurakosta kohoavien leskenlehtien iloista kukittelua kevääntulon kunniaksi.

Ei kukaan tehnyt edes simaa, byääh!