Siis keväällä täyttyy se viisikymmentä.  Ei suinkaan omat vuodet, vaan se, kun päätimme keskikoulun rajuun juhlintaan luokkaretkellä Helsingissä.

Taisimme juoda peräti Jive-limsaa pillin kautta.  Siitä juhla jatkui sitten illalla, kun piti painua pehkuihin.  Me pojat olimme hotellin alimmassa kerroksessa, retkemme valvoja, matikan opettajamme Kitka, seuraavassa.  Tytöt taas sitä seuraavassa.  Pitihän tyttöjen luo päästä kutemaan, vaikka samanluokkalaisia olivatkin.  Semmoiset elkeet olivat tosin jääneet jo kolmannelle luokalle.  Itse olin pelottava esimerkki, kun Helena oli antanut karut hatkat.  Suostuin puhumaan Helenalle vasta viidennen keväänä.  Ja välissä oli sentään yhteinen joulunäytelmäkin, jossa Helena oli prinsessa Ruusunen ja itse olin prinssi Florestan.  Pitäisin sitä melkoisena suorituksena, molemmilta.  Tosin ohjaaja taisi saada hermoromahduksen.

No, pääsimme tyttöjen kerrokseen opettajaa herättämättä, vaikka joku porukasta joutui paniikkiin rymistellen ukkosmyrskyn lailla seuraavaan kerrokseen muut perässään.  Paitsi minä, joka "kovahermoisena" jähmetyin paikoilleni ja hiivin sitten toisten perässä.  Saattoivat tytöt tarjota yöpuvuissaan keltaista jaffaa, mikäli nyt jotain muistan.  Tosin en nähnyt yhtään tyttöä kylvyssä, kuten M.A. Numminen väittää tehneensä.

Seuraavana päivänä opettaja salli porukan mennä vapaasti askeltaen Korkeasaaren laituriin palkkioksi kiltteydestämme.  Joten porukka hajosi pieniin ryhmiin.  Pitäisi etsiä se valokuva, jossa istumme Helsingin rantakalliolla, joten satama lienee ollut aivan lähellä.  Lampisen Pekalla oli mukana kartta ja kompassi, mutta Pekka oli valitettavasti jossain muussa ryhmässä.

Joten emme me kerenneet muiden kanssa samaan paattiin.  Totesimme vain, että näkeehän noita eläimiä Laajavuoren metsissäkin.  Olin omin silmin nähnyt muutaman siilinkin, joten jatkoimme vapaata seurustelua ja limsan juontia.

Kitka oli sitten muun porikan kanssa saaresta palattuaan melkein itku silmässä, kun olimme niin hänet pettäneet, uskovaisen ihmisen.  Oikein minullekin pahaa teki, kun Kitka melkein ääntään korottaen naukui:  "Että sinäkin, Mauri!"

Mauri oli sentään herrasmies ja luokan priimus.  Kilttikin.  Sen tiesin varmasti.  Olihan se koko keskikoulun ajan paras kaverini.  Tyttöjä ei siis lasketa.

Vai mitä, Mauri?

Joko olet muuten päässyt Korkeasaareen asti?