Ilmoitan täten, että alapuolellamme sijaitsevan omakotitalon piipusta nousee savua, joka vallitsevien ilmavirtausten johdosta nousee, paitsi ylös päin, niin myös meille päin.  Meitä se ei suinkaan häiritse, olemmehan toki tottuneet naapurin pariskunnan initaatiomenoihin (en jouda nyt tarkistamaan, mitä "initaatio" tarkoittaa, mutta sanana se on hieno ja lisää kirjoittajan sivistystasoa merkittavästi).

Päivän uutiset ovat kertoneet useista suljetuista lentokentistä Euroopassa.  EU-maana Suomi on seurannut esimerkkiä aloittaen Ivalosta, jossa lentelevät tuskin harakatkaan ja nekin vain pilvettömällä säällä.  Kauppakeskusten elintarvikkeiden huomisen myyntikiellon tukemiseksi nousu- ja laskukieltoon on asetettu myös Luonetjärvi, Turku, Tampere, Rissala ja Helsinki.  Utista en tiedä, sillä sitä saatetaan tarvita viikonlopun sana- ja kuvaristikoissa sanan lyhyyden ja kätevyyden vuoksi.

Islannissakin lämmittävät niitä kuumia lähteitään niin, että saihu nousee korkealle ja näkyy kauas.  Näkyy niin kauan, kunnes se sama savu peittää näkyvyyden ja pommittaa pienhiukkasillaan koneita niin, että alas on tultava.  Siksi onkin omituista, että kielletään koneita laskeutumasta.  Roikkumaanko ne jätetään?  Ripustetaan paksulle pyykkinarulle lepakoiden lailla roikkumaan?  Kyllä koneiden sisällä ihmisiltä menevät juomat ja kolmioleivät salaatteineen vääriin kurkkuihin.

Taitaa se lentokielto johtua yksinomaan siitä, etteivät ihmiset pääsisi lakon takia ulkomaille viikonlopun ruuanhamstrausmatkoille. 

Tai sitten Niinistö on kieltänyt, etteivät kaiken maailman kiljuset pääse lentolippukaupoilla sumplimaan.  Se onkin todellista luokkataistelua, kun mies kamppailee itsensä businesluokasta turistiluokkaan.  Siis porvarista tulee ihan suit sait proletaari.  Eläköön ilmastovallankumous ja köyhäily.  Se on mukavaa, kun lompsassa riittää.

Ellei sitten Islanti vain sumuta, kun ne raha-asiatkin ovat mullin mallin.  Kyllä Kreikkaankin kohta avataan oma tulivuoro.  Sen jälkeen lienee vuorossa Espanja ja heti perään Irlanti.

Juuri tällä hetkellä takanani uutiset pauhaa maailmanlaajuista lentokieltoa Islannin tuhkapilven vuoksi.  Onneksi dinosaurukset ovat jo kuolleet sukupuuttoon.  Itse ole kovin isokokokoinen, joten kaikki sataseitsemänkymppiset:  pitäkää huoletta päänne pystyssä, ei pilvi näin alas laske.  Ikärajoituksia ei toistaiseksi ole asetettu.

Lupaakohan säätiedotus selkenevää viikonlopuksi?