siitä pitää vaieta.  Vai miten se kiistelty väite meni?

Säästä ei kumminkaan kannata puhua.  Viikon se oli hyvä, jopa helteinen.  Kaikki olivat aluksi hiljaa ja ihmeissään, kun kevät kohahti Suomeen lempeänä tsumanina.  Sitten alkoi muutamia vähän närästää vallinnut säätila työn, levon tai sairauden vuoksi, ja ripuliakin lykkäsi sinne sun tänne.

Eli helle alkoi saada erilaisia syitä niskoilleen.  Olisin itse laittanut jo Suomen heikon menestyksen jääkiekossa helteen ja jään sulamisen syyksi, mutta sitten keli kylmenikin yllättäen ja jopa äkisti, joten jäpinä tukahtui äänihuulien alaosaan aiheuttaen lieviä katarrin oireita.  Ja kissakin alkoi viihtyä sisällä.

Eilen illalla juutuin kylmissäni tuijottamaan euroviisuja.  Aluksi kiinnitin huomiotani venkoileviin naisiin, jotka kilpailivat rajusti suosiosta vähäpukeneisuudellaan.  Monet yrittivät laulaakin, yksi suorastaan kirkui niin, että muistui mieleen liidun ja vihreän taulun kohtaaminen kouluajoilta.  Sitä supersopraanoa olisin äänestänyt heti, mutta euron puhelumaksu mokomasta oli minusta liikaa.

Hurjin sääntö äänestyksessä oli se, ettei yhdellä puhelimella saanut äänestää kahtakymmentä kertaa enempää.  Siis jos olisin avannut vaimon kännykän, niin olisin saanut tuhlattua neljäkymmentä euroa eli 240 itsenäisen Suomen aikaista rahaa.  Mieluummin sitten keskieurooppalaisille kerjäläisille tai välimeren auringon pistämille. 

Tuolla mainoksella perssuomalaisten kannatus nousi taas parilla prosenttiyksiköllä, lukekaa vaikka lehdestä!  Ei siitäkään kannata enempää puheita pitää, eikä keskisten kannatuksen pienenemisestäkään, kun minulla ei ole osaa asiaan eikä myöskään arpaa. 

Kuitenkin niissä euroviisukiekujaisissa minua rupesi jännittämään niiden suomalaisten enkelien tullessa vuoroon niin paljon, että se näkyi naisten esiintymisissäkin.  Hanurin soittajalla oli sentään jotain näpelehtimistä, mutta sitä toista ei paljon hymyilyttänyt, kun olivat laulaneet samaa viisua jo liian monta kertaa.

Vähän sama juttu oli meillä alakoulussa, kun koko meidän luokkamme ihastui yhtenä keväänä laulamaan "oli kesä kesä kesä, oli pesä pesä pesä, oli koivussa korkealla".  Joka laulutunti sitä lauloimme heleästi ja kovalla äänellä yhä uudestaa ja opettaja innostui että tämä sitten lauletaan koko koululle kesätjuhlassa niin näkevät, että tässä se laululuokka vasta on.

Sitten kevätjuhlan edellisenä päivänä laulettiin vielä kerran ikään kuin kenraaliharjoituksena.  Onneksi laulettiin, sillä laulusta oli joku vienyt hengen.  Se oli innotonta pihinää.  Ei sitten laulettu muistaakseni mitään.  Mutta opettaja suorastaan puhkui.  Innostui varmaan siitä kevätjuhlasta kun viidesluokkalaiset lauloivat niin nätisti ja yksi poikakin "sotilaspojan" kovaa ja kuuluvasti.  Muisti kaikki sanatkin.  Tosin sitä ihmettelin, että isänsä meni rivihin jo viisitoistiaana ja sillä oli jo poikakin, joka muisti vielä että tiensä kulki kunniaan.  Joka kai tarkoitti sitä, että henki meni. 

Enempää en jaksanut sitä teeveetä katsoa, vaan menin koneelle.  Ei ne kumminkaan olisi kaikkia kuteita...  Eikä ne kotimaiset enkelit päässeet edes loppukilpailuun.

Se oli hyvä asia.  Ei tarvitse lauantai-iltaa tuhlata turhuuteen vaan voi pyöritellä peukaloitaan ja ihmetellä, että mitä tekisi!  Eikä tarvitse asiasta enempää puhua.  Johan tuota tulikin - puhetta.