Tai olenhan kerran ollutkin.  Mutta se oli vain näytelmää.  Vieläpä koulunäytelmää.  Suomessa, jossa ei enää edes aateloida ketään.  Enkä ujouttani kyennyt edes suutelemaan sitä prinsessaa, vaikka käsikirjoituksessa selvästi niin lukikin: "suutelee prinsessaa!"

Toista se oli ruotsinvallan aikaan.  Ja nykyisinkin kansanvallan emämaassa:  Ruotsissa.  Jossa kadun miehestäkin voi tulla - hopsan keikkaa - jalo prinssi.  Tarvinneeko välttämättä olla edes Ruotsin kansalainen, kunhan on hetero, hyvännäköinen ja suht. nuori.  Täytän hulppeasti kaksi edellytystä noista neljästä.  En vaatimattomuuttani kerro, mitkä.  Sen kuitenkin sanon, etteivät niitä kahta puutetta lisääntyvät ikävuodet pysty poistamaan.  Valitettavasti.

Jos minusta olisi tullut prinssi, niin olisin kiinnittänyt merkiksi pinssin rintapieleeni ja vaatinut itselleni puolta valtakuntaa, kuten tapana on ollut kautta aikojen.  Sitä en pysty äkkiseltään sanomaan, kumpi Ruotsin puolisko olisi miellyttänyt enemmän.  Ja jos puoliso ei olisi pitemmän päälle miellyttänyt - tai päin vastoin - niin se puolet valtakunnasta olisi taas pitänyt jakaa kahtia. Sanoihan se yksi Ruotsin suuri sotapäällikkö ja kuningas, että valtakunta hevosesta, kun hevonen ammuttiin mauserilla alta.  Halvalla olisi silloin tontti mennyt ja eläinsuojelijoillakin olisi ollut asiaan sanomista.   Ja niin edelleen, kunnes jäljelle olisi minullekin jäänyt risainen yksiö jossain Slussenin tienoilla.  Suomeksi Jakomäki.

Epäilen, että suhteeni prinsessan kanssa olisi muutenkin mennyt puihin.  Suomeksi olen puheissani melkoinen änkkä,  puhumattakaan ruotsin kielellä.  Ylhäisöruotsilla olisin ollut täysin sanaton, vaikka olenkin maassa vieraillut moninaisia kertoja, mutta naisia en ole päässyt puhuttelemaan, saati sitten... no, punastun tässä itsekin.

Ei tämmöinen ujo maalainen, kunhan päiväunillani tässä...

Olivatko ne nyt Daniel ja Viktuuria, jotka meni silleen.  En kyllä niitä tunne enkä ole tavannut edes ohimennen, saati sitten käsipäivää.