Oli sellainen asiapitoinen päivä.  Piti ensin muutama kansio kirjakaupasta laskuja varten, kun entinen jo pullisteli.  Siinä olivat onneksi ne maksetut.  Mutta uusia tulee tasaisen tappavana virtana.  Jos ei nyt aivan tapa, niin sitten vahvistaa - sitä maksettujen kansiota.

Sitten piti mennä apteekkiin hakemaan vaimolle lisää verenpainepillereitä.  Eivät edes olleet hinnan kiroissa, lompsakin hyrisi tyytyväisenä.  Tutun apteekkarin kanssa puhuttiin eläkeläisenä olosta, taiteista ja hänen tulevista haaveistaan sitten, kun tulee joutilasta aikaa.  Eikä hän ole vielä edes puolivanha.  Mutta eihän haaveilu ole kiellettyä edes apteekkarilta.  Ja apteekissakin oli harvinaisen hiljainen hetki jutella kahden kesken kaikenlaista.

Kolmanneksi poikkesin terveyskeskukseen tilaamaan vaimolle aikaa verensokerin mittaamiseen.  On pitänyt varata aika ties kuinka kauan sitten, mutta aina se on vain jäänyt.  Kuopuskin monta kertaa hätistänyt varaamaan.  Menin vasiten ajanvaraustiskille esittäen mieltä vaivanneen asiani.

Muttä mitä vielä!  Melkein hihitti se nainen minut ulos.  Eihän nyt toki sieltä semmoisia aikoja saa!  Tuli heti semmoinen tunne, että pyhältä pietariltako ne sitten...  Kirjoitti sitten semmoisen lapun, jossa luki SH.  Aikoinaan töissä se tarkoitti sivuhiottua hautakiveä, mutta tässä tapauksessa tulkitsin lyhennyksen tarkoittavan sairaanhoitajaa, koska siinä oli etu- ja sukunimi perässä.  Ja vielä puhelinnumero, johon piti soittaa yhden ja kahden välillä.

Siispä kotiin soittamaan.  Tosin kello ei ollut yhtätoistakaan, joten laitoin tarralapun odottamaan h-hetkeä olohuoneen pöydän lehtikasan sekaan siihen ainoaan vapaaseen tilaan.  Minähän muistan asioita erinomaisen hyvin aina niin pitkälle kuin muistia riittää.  Ars longa, vita brevis sanoi muinainen roomalainen, eli ans olla, vika levis, suomeksi.  Vartin yli yksi älysin ajan kulunnan, näppäilin toiveikkaana oikeat numerot.  Sieltä vastasikin viehko naisääni toistaen saman vielä englanniksi.  Kuinkahan moni ulkomaalainen meidänkin terveyskeskukseen päivittäin pyrkii.  Lausui kumminkin englantia tosi kauniisti, jota jäin ihaillen kuuntelemaan, kunnes hän toisti saman kuudetta tai seitsemättä kertaa.  Eikä sitten muuta tapahtunutkaan.  Eli se Sh oli varattu.  Koko ajan ja ääni vakuutti vakuuttamistaan, että odota edelleen please wait a moment or to the end of your rascal life.  Tai jotain.

Pitäisikö seuraavaksi kirjoittaa kirje.  Tai kysyä neuvoa sieltä 020202:sta.  Mainoksen mukaan heidän asiakkaansa sanovat joka kerta, että erinomaista.

Mutta minä en.  Mutta silti, tsaristisen maaorjan sielunelämän edustajana yritän huomenna uudestaan, ja sitten taas, ja taas, kunnes...

Annoin sen verenpainepillerinkin vaimolle, tosin muutaman tunnin myöhässä.

Nyt onkin mukava näin yöaikaan muistella, että mitä kaikkea sitä on päivän mittaan unohtanut.  Huomenna voi olla aikaisinkin myöhäistä.