eli alkoi vaimo muistuttaa Elisabet Tayloria iltapäivän alkutunneilla, kun itse vasta ihmettelin, että jaksaisiko sitä jonnekin...  Kyseli levottomana, että mihin mentäisiin ja mitä tekisi, että mainittaisiin.

Se oikea kissa makasi litteän reporankaisena pihapöydällä pahemmin korvia lotkauttelematta.  Vähän toista silmäänsä raotti kun pakkauduimme autoon tietämättä matkamme päätä tai määrää.

Satamaan ajelimme jäätelölle, kun ei etäämmäs jaksanut.  Sitä Jambalayan sataman kapakan villikissaa ei näkynyt missään eivätkä merimiehet rytmittäneet rumbaa kipein rantein.  Pari entistä työkaveria yritti viilentää oloaan oluella.  Ainakin suut toimivat jo vilkkaasti sekä sisäänpäin että ulosanniltaan.

Kävimme tietysti pari herjaa heittämässä, pyysivät liittymään seuraan, mutta eihän toki eläkeläinen semmoista.  Tuutit söimme vauhdilla, etteivät käsille sulaneet.  Kaupassakin piti vielä käydä.  Reippaat kivimiehet jatkoivat iloista lomanpitoa.  Naurunhörähdykset kajahtelivat pitkin Päijänteen tyyntä pintaa.  Hauskanpito on hauska laji, ei siinä mitään.

Ostin huomiseksi grillattavia kanankoipia ja sellaisilta näytimme itsekin, vaikka olimme ajaneet vain parin kilometrin matkan.  Muroja söimme ja vähän myöhemmin lusikoimme vesimelonia virkistykseksi.  Muu seksi ei sitten tullut kysymykseenkään, vaan venkolimme välillä ulos ja välillä sisälle.  Kuuma oli joka paikassa.  Ja kissa makasi entistä litteämpänä.  Pari kertaa kävi sentään nestettä litkimässä.

Mutta en valita vieläkään, vaikka ensimmäiset hikipisarat alkavat pian tulla pintaan.  Niin siksi, että ne hikilähteet ovat niin syvällä sisimmässäni.  Eli viimetalvinen sisäelimien routa alkaa vasta nyt kunnolla sulaa.

Voi ahkeralla jäätelön syönnilläkin olla osansa.

Eiköhän tämä loppuviikko mennä entisillä eväillä.  Jos loppuvat, niin haetaan kaupasta lisää.

Sanovat, että loppuviikosta sataa.  Antaa tulla vaan, kyllä täällä shampoota riittää!