Yöllä taivaan patarumpu jo ennakoi kesän kallistuvan pois päin polttavan kuuman katseensa kääntäen.  Sen verran taivaan kansikin kurillaan kallisteli, että valutti monta saavillista vettä peltikatolle.  Havahduin jyrinän keskellä siihen mietteeseen, että pitäisiköhän käydä vetämässä töpseleitä seinästä, mutta kun ei enää jyrähdellyt, niin pään  sisäsulake lipsahti pois päältä.

Aamu oli sateisen märkä ja kissa ilmestyi oven taakse nälkäisenä, mutta kuivana.  Kokeneena osaa yllätyssateiltakin suojautua. Eilen sillä oli paastopäivä, mutta nyt se tankkasi moneen kertaan ruokiansa märällä pihapenkillä.  Aavisteli sekin kesän muuttuvaa luonnetta ja kysyessäni sitä sisälle niin hetken harkittuaan suostui armollisesti.

Olohuoneen matolla olikin hyvä lipoa varpaat kuiviksi, sillä märällä ruohikolla moinen on vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta.  Katseli jopa jonkin aikaa ympärilleen kuin satunnainen vieras, ennen kuin halusi takaisin pihalle.  Huomioi varmaan uudet kuvat seinillä, muttei kommentoinut naukauksellakaan.

Aurinkokin oli taas esiintymiskuntoinen ja ilma oli jo kuuman kosteaa kuin Borneon viidakossa tai saksalaisessa saunassa, joten kissakin alkoi olla omassa elementissään ja juotuaan tipun alta sadevettä vetäytyi mieluisan kuusenpoikasen alle päivälevolle.

Itse jo mietiskelin, että grillaisinko eilen ostamani lohifileen vai kabanossit.  Tietysti sitruuna oli unohtunut,  mutta sinappia oli sen verran kaapissa, että asia ratkesi ilman komitean mietintöä.

Kohta on siis poljettava velipojalta saamani sähkögrilli käyntiin.  Hiilillä en olekaan grillannut, kun nyt se on olevinaan  n i i i n  hankalaa.  Kyllä ihminen osaa olla laiska - tai minä ainakin ja etenkin.  Jospa sitä kylmien aikojen tullen innostuisi tekemään oikeita ja vähän vaivalloisempia sapuskoita.

Toissa päivänäkin grillasin siinä sähkögrillissä pari pakkasessa piilotellutta tonnikalapihviä, jotka söimme pahvilautasilta.  Haarukka sentään oli aito metallinen.  En edes kaupasta ostamiani uusia perunoita viitsinyt keittää saati mitään salaattia rakentaa.  Myöhemmin kuorin pari avomaakurkkua tunan painikkeeksi.

Iltaaperatiivinä (joo tiedän: väärin käytetty ilmaisu) oli omenalimsaa jääpaloilla.  Maistui vaisulta.  Monena iltana oli ollut tuhdimpi juoma:  alkuperäinen cokis, ei siis mikään kevytversio.  Ei taida mikään laihdutusjuoma olla.  Mutta kuka sitä nestetasapainoa pelkällä vedellä ylläpitäisi.

En sentään ole tänä vuonna oluen autuaaksi tekevään taikavoimaan  turvautunut kertaakaan, josta itse ja lompakkoni minua onnittelee.  Kun vielä puntarikin tekisi saman.  Mutta kovin on reilu kiloja näyttäessään, ei pihtaile yhtään.

Ostin varmaan sellaisen reilun kaupan vaa´an.  Valitettavasti.