Tuli vaan mieleen noista edellisen postauksen kommenteista, kun siellä mainittiin sana "hurme".  Hetken raksutti, sitten:

"Pojat, kansan urhokkaan,

mi puolan, Lutzin, Leipzigin

ja Narvan mailla vertaan vuoti,

viel´ on Suomi voimissaan,

voi vainolaisen HURMEHELLA

peittää maan!"

 

Porilaisten marssihan se hurmelaulu on.  Sitä laulettiin kansakoulussa kirkkain silmin ja kuuluvin äänin 50-luvulla ja sen käski Paavo Noponen kaivaa radion levyhyllystöstä, kun Pauli Nevala voitti keihäänheiton kultaa v.-64 olympialaisissa, taisivat olla Tokiossa.  Melkeinpä asento tehtiin.  Ja tehtiinkin, koska olin silloin sopivasti ampuradalla muun komppanian kanssa Riihimäellä ja itse viestikomppanian päällikkö riensi paikalle ilmoittamaan ilouutisen.  Sen varassa varmaan moni meistä innostui käymään vielä  RUK:kin.

Vaikka ei Porista kotoisin oltukaan, ja siitä paikkakunnasta tiesin vain sen, että pärekorriin siellä pantiin.  Tietysti myös sen, että sieltä oli varmaan peräisin se 15-vuotiaana rivihin astuneen isän poikakin.  Eniten minua ihmetytti sen isän ikä, mutta ymmärsin kyllä sen, että nuorena ja kauniina lähti kulkemaan ruokkoja pakoon kunniaa kohti.  Sitä laulua kuuntelin melkein lumoutuneena kansakoulun kolmannen tai neljännen luokan kevätjuhlassa, kun yksi kirkonkylän koulun oppilas lauloi kovaa ja korkealta.  Kävi vähän kateeksikin, kun se lauloi vielä nuotilleen eikä näyttänyt jännittävän yhtään.

Siitä juohtui semmoisen pään nousu, että minäkin rupesin esiintymään melkein kaikissa koulun juhlissa ja näytelmissä päästäkseni maalaispojan ujoudestani ja ramppikuumeesta.

Ramppikuume ei ikinä hellittänyt, vaikka ujoudesta irti pääsinkin.  Se johti jopa siihen, että lähes tyrkytin itseäni jokaiseen kissanristiäiseen ainakin esiripun käyttäjäksi,  jos ei muuta tointa löytynyt.  Ei minusta silti ikinä Tauno Paloa tullut, mutta olen kyllä usein hyräillyt, että "jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa..."

Eivät täyttäneet.  Kerroin kuitenkin - itselleni.  Sillä varttiminuutin kuluttua muut keksivät mielenkiintoisen tyhmiä jutun aiheita, joille sitten sopivasti höröttivät.

Minusta juttuni olivat sangen hauskoja, tiesin siitä, että nauroin niille katketakseni.

Toiset olivat vain niin lyhytjänteisiä.  Moni saikin jännetuppitulehduksia ja jopa kinnerjänteiden katkeamisia sattui parhaillekin kavereilleni.

Tämä tarina voisi ihan hyvin olla tosi.