jolloin kastuu jo postilaatikolla käydessä, leppien märät lehdet lentelevät myrskytuulen mukana poskia läpsien, kohta aamukahvin jälkeen sähköt katkeavat eikä pääse edes koneelle kurkkimaan.  Kissa on paennut myrryskeliä yöjalasta nahkatuolin nurkkaan nostaen vain sen verran päätään, että tervehtii pienellä kurnauksella isännän silitystä.

Mitäkö teen?  Ennen kuin kokonaan herään, niin otan kissasta mallia ja vaivun parin tunnin horteeseen.  Ihminen tekee sen, missä on lahjakas.  Nokosten ottaminen erikseen harkitsematta tai sen enempiä suunnittelematta on bravuurinumeroni.  Nytkään ei tullut ongelmia.

Ihan salaa jopa nautin olostani.  Vaimokin hipsii hilljalleen rapisuttelematta tai kolistelematta.  Aika ajoin tuulen puuskat heittelivät ämpärillisiä vettä peltikatolle.  Ei sekään häiritse, vaan päin vastoin syventää autuaan unta.  Vaikka sen autuuden tilan suhteen on muuten vähän niin ja näin.

Lopulta kuitenkin silmät lopsahtivat väkisin auki ja piti jotain keksiä.  Niinpä soitin velipojalle ja tiedustelin häneltä tädin kännykän numeroa, kun olin sen painanut vahingossa omasta kännystäni hävikkiin.  Siinä haastellessa menikin kätevästi vajaa tunti.  Että osaamme me miehetkin  joutavan puhumisen taidon, kun on sopiva keli.

Tädinkin tavoitin, vaikka yhteys aika ajoin olikin huononlainen.  Ehdotin huomisen mökkivierailun siirtämistä parempaan ajankohtaan, josta asiasta hän oli samaa mieltä, vaikka sanoikin sisätiloissa ja saunassa lämmintä riittävän.  Mutta että mukava olisi vähän ulkonakin, katsella vaikka kesämyrskyssä kaatuneita pihapuita. 

Sovimme palaavamme asiaan puolin ja toisin ensi viikon loppupuolella.  Ei keli ainakaan huonommaksi voi tulla.  Siitä olimme samaa mieltä, että tämän kesän lumilla vielä tavataan ja puhutaan höpöjä ja muistellaan menneitä aikoja.  Niitäkin, joita emme edes muista.

Tuli siellä kaupassakin lopulta käytyä.  Tosin unohdin pähkinät, joten täytyy tarjota linnuille ja siileille jotain korviketta.  Tai tekeytyköön sitten romanialaisiksi katukerjäläisiksi.