joka antoi mahdollisuuden täydelliseen laiskuuteen, eli kissan rapsutukseen, joka sekin viihtyi parhaiten vasemman käteni hajamielisessä turkin sivelyssä samaan aikaan, kun oikea käpäläni piti lukuasennossa Ezikoisen hurmaavaa kirjaa Harjukaupungin Salakäytävät. 

Pitäisi kai jäävätä itsensä, mutta jos entinen pääministeri on tyhmä, niin kai minäkin saan olla - enkä jäävää.  Vaan kehun estottomasti.

Kuten kirjoissa yleensäkin, niin ne kolmekymmentä ensimmäistä sivua pitää sietää, kuten kutsuilla on tapana tutustua ihmisiin ja olla kiinnostunut tai ainakin teeskennellä sellaista.

Ja äkkiä olet mukana menossa:  eläydyt juttuihin, tarinoihin, juovut pelkästä kuuntelemisesta, naurat ja iloitset tunnelmasta samalla jo etukäteen surren, ettei tätä hienoa tunnelmaa määräänsä enempää kestä.

Suren jo etukäteen, että tämä monitasoinen romaani loppuu viimeiseen pisteeseen.  Onneksi on se toinen loppu.  Joka ehkä lohduttaa kuin se lääkärisarjoista tuttu "toinen mielipide".

Pitäisiköhän hankkia se toisen lopun kirja ja etsiä niitä uusia tasoja jo aiemmin luetusta ja samalla aavistella uusia salakäytäviä, jotka mutkittelevat uuteen päätökseen.

*******

Ezikoisen kirjaa lukiessa on sama tunnelma, kun näyttelin samassa kesäteatterinäytelmässä Kuopuksen kanssa (Aleksis Kivi:  Olviretki Schleusingenissa).  Olemme vaimon kanssa helvetin leuhkoja ja onnellisia siitä, että olemme tehneet noin lahjakkaita lapsia!