Jyväsjärven rannan tuntumassa sijaitseva Lutakko on vanhaa Schaumannin vaneritehtaan leimaamaa teollisuusaluetta, jonka erottaa varsinaisesta kaupungin keskustasta vilkas läpimenotie ja rautatie asemineen.  Lutakko tarkoittaa lähinnä vesijättömaata tai turhaa aluetta.  Sellainen se osin olikin vielä 60-luvulla.

Sitä kautta kuitenkin saatoin ensimmäistä kertaa tulevan vaimoni Ainolan tanssilavalta ensin järven yli liikennöivällä paatilla vanhaan satamaan ja sieltä vaneritehtaan ja Schaumannin komean linnan ohi rautatiesillan ja Tourujoen yli Tourulan kaupunginosaan vanhan puutalon portille.  Tosin en tajunnut maisemista mitään, tunsin vain l´abarantin vienon tuoksun ja viehkon ja kauniin naisen läheisyyden.  Olin aikeissa napsata illan kunniaksi pari kukkasta jostain kukkapenkistä, mutta sain seuralaiseltani tiukan kiellon, ettei toisten kukkia saa varastaa.

Sen verran tulin siitä järkiini, etten edes yhtään suukkoa vongannut portilla, saati että olisin sisälle asuntoon pyrkinyt.  Jälkikäteen asiasta kuultua on tullut selväksi se, että jos olisin ryhtynyt hieromaan siinä vaiheessa lähempää tuttavuutta, niin homman jatko olisi lopahtanut tykkänään siihen.  Pääsin siis jatkokarsintaan, jota vaihetta onkin kestänyt reilut neljäkymmentäviisi vuotta.

Näitä ajatuksia mietin, kun hetken etsiskelin Lutakon Leidiä, joka ei toki ole nainen vaan pitopalvelun kaltainen ravintola viehättävän tyylikkäässä vanhassa puutalossa.  Paikka on juuri omiaaan sen kaltaisille tapaamisille, jollloin ei kaipaa tanssi- eikä muutakaan musiikkia, vaan haluaa seurustella ystäviensä kanssa hyvän aterian ääressä ilman ylimääräisiä taustametelöitä kuin mitä oma seurue saa aikaan.

Ohjelmakin oli omasta takaa:  ilta sujui kuin itsestään, kun kukin vuorollaan kertoi - kuka pitempään, kuka lyhyesti - kuulumisensa viideltäkymmeneltä kuluneelta vuodelta.  Monet olivat tarinat:  hauskoja, osin surullisia, naurua kyynelten läpi, vaivat ja kolotukset nopeasti sivuseikkoina mainiten.  Oli eronneita, leskiä, uuden onnen löytäneitä, lapsellisia ja lapsettomia, kaiken kaikkiaan elämän kirjo ja sillisalaatti tuoreesti ja värikkäästi kerrottuna.

Katkeruutta tähän astisesta elämästä ei juurikaan ilmennyt, vaikka kyyneleitäkin vuodatettiin.  Muuan oli jäänyt yksin monilukuista lapsikatrastaan hoivaamaan vaimon varhaisen kuoleman johdosta,  yhden aviomies oli ollut komea, loistava seuramies - ja toivottoman uskoton vaimolleen.  Turhahan sellaista turhaketta on koristeenaan pitää vaan itse pitää ottaa vastuu lapsistaan ja opiskella eteenpäin.  Muutamant olivat luoneet komeanpuoleista uraa, mutta kuinka miellyttävää oli huomata heidän vaatimattomuutensa.  Ei minkäänlaista pröystäilyä isoilla tuloilla tai komeilla autoilla.  Kai silläkin oli merkityksensä, että kunnalliseen kouluun päässeillä oli lähes kautta linjan taloudellisesti vaatimattomat lähtökohdat, vaikka se ei varsinainen valintaperuste ollutkaan.

Opettajien taholta siitä ilmaisesta koulutuksesta sai kuullakin.  Jos ja kun oli valmistellut läksynsä huonosti (tai ei ollenkaan) tai saanut kokeista 4- ellei suorastaan 1-, niin johan taas kuuli sen litanian:  "Jos ei koulunkäynti maistu, niin sinunkin paikallesi on tulossa jono tänne haluavia, jotka varmasti haluavat tehdä työnsä kunnolla!"

Siihen ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata, kun ainakaan koulun portilla ollut koskaan yhtään koulupaikan vonkaajaa.  Muutaman kerran olisin voinut jonkun ruotsin tunnin jälkeen luovuttaa oman paikkani tuosta vain suoraan lennosta ja rientää vaikka torille hattu kourassa lauluja laulamaan.

Ruoka Lutakon Leidissä oli erinomaista eikä kukaan tuntunut edes juopuvan, vaikka olisi äkkiseltään edes yhden tai kahden meistä 25:stä alkavan osoittaa sössötyksen merkkejä.  Mutta taisi jokainen tajuta sen, että näin hienoa tilaisuutta ei kannata pilata liian monilla ryypyillä.  Ja tulipa ainakin tällä kertaa todistettua noin empiirisesti, että ikä ja viisaus kulkevat käsi kädessä.

Niinpä yhdentoista jälkeen havahduin tähän päivään, tai oikeastaan yöhön ja lähdin kotimatkalle, kun Kuopus piti päästää tämänpäiväisestä virastaan nukkumaan.  Keli oli kuiva ja liikenne vähäinen.  Muistin seurata tien varsiakin, kun on niitä hirveitä teitä ylittämässä.  En kuitenkaan nähnyt yhtään.

Kotona oli kaikki hyvin, vaimokin vielä hereillä.  Kuopus oli jopa imuroinut päivän mittaan, josta hyvästä palkitsin hänet ylimääräisellä setelillä. 

Tuntui, kuin olisi ollut riemastuttavan hyvä koulupäivä, jolloin ei ollut tullut yhtään ala-arvoista ja tehnyt vielä koulun ennätyksen pituushypyssä.  Jonka jälkeen totisesti ansaitsi kunnon yöunet.  Aamulla olikin ravistuttavaa tajuta yön aikana tuhlaantuneen ainakin viisikymmentä vuotta.  Onneksi ei sentään sataa, kuten prinsessa Ruususella, jota Helena niin nätisti esitti koulun juhlasalissa, vaikka ei sallinutkaan minun häntä suudella kuin vain ranskalaksittain kädelle (jossa oikeaoppisesti ei huulilla kosketeta ihoa).

 

Kiitokset kaikille mukana olleille ja etenkin niille muutamille tehopakkauksille, joiden aikaansaannosta tämä kokous oli.  Toivottavasti näemme taas - mieluummin pian kuin liian myöhään!