Heräsin aamulla, kuten yleinen tapa vaatii.  Väsytti, kuten inhimilliseen käytökseen kuuluu.  Paikat olivat kipeinä, kuten tässä iässä on normaalia.  Nyt vain lisänä oli keuhkoja lohkovat yskänpuuskat, jotka heijastuivat kaikkiin yliviritettyihin kylkiluihin.  Muutenkin entisten lihasten kohdat kipunoivat, kun oli raahannut, nostellut ja kokoillut eilisen illan huonekaluja.

Kuvittelin huonekalujen tuojallakin olevan kyydissään reipas apumies, koska itse kuskit ovat usein istumatyöstään johtuen rauhallisia ja hitaitakin toimissaan, sillä harkintaa liikenteessä tarvitaankin.  Yksin oli kuski, kaiken keskellä yksin.  Ilta jo hämärti, mutta tavaroiden tuoja taisi oli vasta uransa alussa, vaikka voimaa nuoressa miehessä riittikin.  Sen verran tuntui homma tekniikan osalta olla vielä aakkosten asteella.  Ensimmäisenä olivat sisälle menossa pahviin pakatut nojatuolit, tuollaiset kuution kokoiset pahvilootat.  Kaveri ähelsi toista kärryynsä, jolta se keikahteli humalaisen tavoin sivuun.  Ehdotin pahvin purkamista tuolien ympäriltä, koska ne eivät tuollaisena sovi edes ulko-ovesta.  Pelkäsin nahkavaurioita veitsen käsittelyn seurauksena ja muutenkin pahvi tuntui antavan miehen vastuksen. 

Lopulta ne sieltä pakkauksestaan paljastuivat.  Voimaa kun löytyi, niin nappasi tuolin syliinsä mennen ryminällä sisään.  Menin itse perässä kevyemmän selkänojan kanssa.  Muut paketit raahasimme yhteistuumin ja aika nopestikin.  Kuinka kaveri olisi hommasta selvinnyt, jos olisin itse ollut kantokyvytön.  Huudellut varmaan naapureita talkoisiin.  Luulisi kuljetusfirman hieman katsovan, minkälaista tavaraa kuormataan ja säädelleen työvoima sen mukaan. 

Tänä aamuna siis noustuani piti ensin levätä pari tuntia pitkin pituuttaan uudella kallistettavalla nojatuolilla.  Vasta puolen päivän jälkeen pääsin uusien vuoteiden kimppuun.  Ensin oli kuitenkin hajotettava vanha sänky osiinsa.  Yksi kumivartinen meisseli siinä hajosi kahvastaan, mutta onnistui kumminkin.  Nyt ovat sitten kämmenluutkin arkoina ärhäkästä puristamisesta (ja niskat kanssa oireilevat).

Makuuhuone oli myös siivottava, sillä vanhan sängyn pohjan puusäleiden väleistä löytyi villakoiraheimon alkukoti.  Pari lapiollista arkeologista nöyhtää olisi varmaan kiinnostanut egyptologejakin.  <Luurankoja tosin en löytänyt, enkä joutanut kaappeja koluamaan, vaan lattia piti vielä pestä ja huone kunnolla tuulettaa, ettei pölykeuhko iske.  Tosin keuhkot toimivat aikalailla lehtipuhaltimen voimalla:  samaan suuntaan ja yhtä äänekkäästi.  Mutta ei se tahtia haitannut, kun oli draivi ja uho päällä.  Tunnussanana oli, että tänään sukellan uuteen vuoteeseen naiseni kanssa!  Tosin pidin vanhoille sängynjämille hiljaisen hetken ja pienen puheen muistellen niitä monia riemuisia...  Lopetin kuitenkin, kun vaimo ei tuntunut sellaisia muistavan.  Myönnän kyllä, että suurimman osan sänkyajastani olen nukkunut sikeästi.

En rupea rasittamaan mahdollista lukijaa enempää teknisistä ja fyysisistä ponnisteluistani, vaan totean vain, että lopputulos oli mahtava.  Monilla alustoilla olen maannut:  hetekoilla, sammalvuoteilla, havujen päällä, kenttäpatjalla, Farukin läpikultaisella palatsivuoteella (noin puoli minuuttia), Tokion huippuhotellin futonilla, mitä kaikkea.  Mutta että saa kotiinsa tuommoisen rakennelman ja kaikki ne höyhenenkevyet petivaatteet, niin sitä en olisi kehdannut ääneen sanoa.  Paitsi nyt, kun se maanpäällinen yöparatiisi oli oman kodin makuuhuoneessa.

Sitten kun aikani koittaa, niin hankin viimeisenä toimenpiteenä ihanaan vuoteeseeni (ja viereen samanlaisen) turvavyön ja turvalukon, ettei kukaan saa vietyä  pois kotoa.  Ja kun palokunta tulee paikalle välineineen, niin karkaan vielä kuolleenakin kallistettavaan nahkatuoliini, pyöräytän sen ikkunasta avautuvaan upeaan maisemaan - ja herään henkiin levänneenä ja raikkaantuoreena aloittamaan uuden päivän heti pian puolen päivän jälkeen.

Ellei sitten ole iltapäivänokosten aika.

Luulenpa, että huomenna ajelemme yhdessä Muuramen kaupassa.  Kun on synttäritkin tulossa - ja vielä viikon välein meille molemmille.