Aika lailla kuusi karisteli neulasiaan, säikähti varmaan äkkinäisestä pakkasesta lämpimään siirtymistä.  Vähän se joutui latvastaan taipumaan, mutta suihkuhuone olikin olohuonetta paljon matalampi.  Jätin se janoissaan vettä jalkatuen säiliöstä imemään ja siirrryin Ezikoiselle kaffeeta keittämään, kinkkua syöttämään ja etenkin pojanpojille suklaarasiaa availemaan.

Aattona siirsin kuusen sitten varsinaiselle paikalleen.  Olihan se suurempi, kuin olin aikonut, mutta tuuhea ja komea se oli.  Tosin se tuntui olevan runsaasta ryyppämisestä hieman huojuvassa tilassa, mutta kiristettyäni sitä alapäästä kolmella kierreruuvilla, se tokeni.  Siirryin kuin paraskin taiteentuntija muutaman askeleen taakse päin arvioimaan kokonaisuutta, ennen kuin pukisin sen.  Ensinnäkin hämmästyin kuusen kaunista muotoa.  Se leveni kauniin tasaisesti ylhäältä alas kuin amerikkalaisissa joulufilmeissä.   Näytti lähes tekokuuselta.  Lisäksi se jökötti ryhdikkäänä ja suorassa kuin tinasotamies.  Lienee ollut ensimmäinen kerta, kun meidän kuusemme ei ollut vinossa.  Vieraille olen aina huomauttanut kuin ohimennen, että kuusen asennon vinous on sukuperinne:  suvun perinteeseen jo ainakin kolmannessa polvessa kuuluu alkoholiton joulu, joten kuusen kalteva kulma täydentää kokonaisuutta kertoen samalla, että kaikkihan me lopulta vinoja ollaan ja moneen suuntaan.

Olin ostanut sarjan valkoisia led-kynttilöitä, kun vuodesta 1965 palvellut sarja oli lophtanut lopullisesti edellisenä jouluna.  Oikeastaan perinteeseen olisi kuulunut myös se, että Kuopus olisi ripustanut koristeet, mutta kello oli vasta vähän yli yksi, ja poika oli uhannut tulla vasta neljältä.  Joten malttamattomana rupesin vetämään led-mattoa kuusen päälle kuin mekkoa naiselle.  Sain hillittyä itseni niin hyvin, etten sanonut pukemisen aikana yhtään tuhmaa sanaa, vaan olin pyhimysmäisen kärsivällinen - ja lopulta onnistuinkin vähintään kohtalaisesti.

Varsinainen yllätys tuli, kun sytytin valosarjan.  Tavallisen komeasta kuusesta tuli kuin Helinäkeijun  taikomana satupuu!  Toista sataa valkoista valopistettä loisti hämärässä huoneessa melkein silmiä häikäisevänä ihmeenä.  Koin äkkiä hyvin lapsenomaista ja aitoa iloa.  Vaimokin tuli keittiön puolelta ollen hetken aivan sanaton ja lankesi sitten samanlaiseen ihastelun tunteen valtaan.

Lopun koristelun tein hopeanvärisillä nauhoilla ja pikkuenkeleillä sekä olkikoristeilla.  Vain taakse alalaitaan , johon valomatto ei ylettänyt, sijoitin pitkän, kultaisen ja tuuhean köynnöksen.  Pari pikkuista, punaista tonttua kurkki valoverhon raosta.

Tunnin verran ihmettelimme hienoa kuustamme, kunnes Kuopus tuli, näki ja melkein tyrmistyi.  Ei ehkä sitä, että kuusi oli koristeltuna paikallaan, vaan kuusen lähes feminiinistä kauneutta.

Joulupuu oli rakennettu, oi jospa ois joulu ainainen!