Kämäräinen nosti pöytään tuomansa vissy-pullon rohtuneille huulilleen ja joi ahnaasti, röyhtäisi sitten niin kuuluvasti, että koko baari hiljeni hetkeksi.

- Kokous on julistettu avatuksi, aamen.

Se oli Viholainen, jonka huonoille sutkauksille jaksettiin aina nauraa pelkästä tottumuksen voimasta.  Samalla tavoin kuin teeveen moneen kertaan nähdyille hömppähauskoille ohjelmille merkiksi siitä, että joo, olihan tuo hauska vielä kymmenen vuotta sitten.

Nytkin joku jaksoi muodon vuoksi hörähtää, mutta vaikeni sitten nolona unohdettuaan, että tänä aamuna piti olla vielä vähän surullinen sattuneen kuolemantapauksen vuoksi ja rasvaisimmat vitsit piti puhua sipiä pöydän yli.  Ja nekin vasta iltapäivällä, kunhan tilanne normalisoituisi ja voisi vapaasti sekoittaa akkuhapon, öljynvaihdon, pesunesteen ja liukastusaineen keskenään.

Kämäräinen joi pullostaan loput, etteivät hapot katoaisi, vilkaisi kelloa kännykästään  aamun ensimmäistä kaljaa hekumoiden.  Muuten kännykkä pysyi puhumattomana, kuten vaimokin vielä muutama vuosi sitten, ei enää kysellyt, ei lähtöäänkään sen kummemmin selitellyt tai perustellut.  Parempi niin, kotona tunnelma keveni ja sotku tiheni.

Joku pelasi hedelmäpeliä.  Pari kertaa kolisi lupaavasti, mutta sitten syöttikolikot loppuivat ja nainen häipyi yhtä äänettömästi kuin oli tullutkin.

- Onko tuo koskaan sanonut kenellekään mitään?

Emäntä tiskin takaa vilkaisi Viholaista vihaisesti merkiksi siitä, että mitä se sulle kuuluu lörppähuuli.  Viholainen kutistui pari numeroa pienemmäksi eikä sanonut mitään.  Oli se nainen joskus varovasti avautunutkin, kun sattui baarissa olemaan hiljainen hetki ja siinä ohessa, pyytäessään kahdenkympin seteliä kolikoiksi, maininnut jotain siitä suuresta kolarista Konginkankaalla.  Enempää ei ollut puhunut ja emäntä ajatteli, ettei hänkään olisi...

Susiluoto vilkaisi ympärilleen.

- Siitä eilisestä... onko siitä tarkempaa?

Karjunpää oli tuokion vaiti, rummutti vain kynsillään pöydän pintaa.

- Ei muuten, mutta jotain outoa vihjettä sain korviini.  Voisi sitä - vanhana tuttuna - käydä vähän tiedustelemassa.  Nuo muutkin kai vähän semmoista odottavat, semmoista epävirallista tiedottamista eläkeläisjepeiltä.  Vai mitä?

Lähtivät vanhan poliisikaverukset muina miehinä autoilleen.  Baarissa olijat jäivät katsomaan perään.  Hetken oli hiljaista, sitten ääni yleni sorinaksi asti.

 

jatkuu...