Hyttysen asianajotoimisto sijaitsi kivitalon toisessa kerroksessa, toria vastapäätä.  Hiljaista näytti aukiolla olevan, ei edes yhtään vanhan ajan helppoheikkiä mesoamassa halpojen kinnaspakettiensa kanssa.  Yksi vakituinen kalanmyyjä pyörien päällä olevassa kojussaan, pari muikun ostajaa ja muutama toiveikas lokki siivillään sekä masentuneen näköinen pärekorien myyjä yrittivät saada särvintään tylyn kylmällä,  kivetyllä aukiolla.

Susiluoto avasi oven rappukäytävään, astui hivenen sivuun ja Susiluodon yrittäessä sisään törmäsi pihtipuolia tärisyttäen oviaukolle yhtä aikaa ikään kuin vanhana vitsinä, jolle ei jaksanut enää edes hymähtää, paitsi tällä kertaa heidän säikäyttäessään spanielia taluttavan mummelin näiden yrittäessä ulos.  Koira vinkaisi ja mummo henkäisi kuin viimeistä päivää.

- Anteeksi, rouva, ei ollut tarkoitus säikäyttää. 

- Vanhoja rakkareita, anna mun sekin vielä kestää, tuhahti mummeli vetäen kiireesti paikoilleen matalaksi painuneen koiran remmistä perässään ulos turvaan.

- Niitä sinun iänikuisia lapsellisuuksiasi, Susiluoto murahti, säikytät vielä huumorintajullasi jonkun kuoliaaksi!

- En kykene vastustamaan, jo pienenä tykkäsin rymistellä kerrostalojen hissien paljeovia, koko käytävä raikui kuin kellot tuomiokirkossa, koirat sisällä asunnoissa haukkuivat, ihmiset huusivat perään, kun juostiin karkuun...  Ja hissi kolisteli alas kuin viimeistä päivää!

- Siis ei mitään henkistä kehitystä vuosikymmeniin.

- Paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, ei se muuta ole.  Homo ludens, kuten Latinassa oli tapana sanoa. 

- Missähän se sinunkin Latinasi muka sijaitsee?

- No, latinalaisessa ameriikassa tietysti, heti sen Teksasin ja Argentiinan välissä, mutta ennen Sitä Chiliä, josta maustepippurini aina ostan.  Vanha, moneen kertaan kerrottu virsi sekin, ei tarvinnut edes hymähtää.

Lievästi huokuen parivaljakko pysähtyi toiseen kerrokseen mustan, muovisen kyltin eteen, jossa luki valkoisilla tikkukirjaimilla:  ASIOITSIJA  HYTTYNEN  &  PAARMA.

Tällä kertaa molemmat avasivat oven siirtyen sisäpuolelle rymistelemättä.  Heti oven oikealla puolella sijaitsi naulakko, hyllyllä joskus edellisenä talvena sinne unohtunut karvalakki, pari tyhjää henkaria roikkumassa metallinkiiltävässä tangossa ja yksi vaalea kesäpusero koukussa roikkumassa.

- Eikä yhtään hirtettyä kettua, Susiluoto tokaisi kuin rikospaikan tutkija ainakin ja kääntyi vasemmalle pitkään käytävään, jonka kadun puoleisella sivulla oli useita suljettuja ovia.  Vain yhden oven sivulla oli liikennevalo, joka näytti keltaista.

-  Taitaa olla itse vainajan valtakunnan ovi, mutisi Karjunpää ja painoi oven auki nappia painamatta.  He tulivat pieneen huoneeseen, melkein kopperoon.  Se oli tyhjä.

- Tämmöisessäkö se? sai Karjunpää sanottua, kun kopperon toinen ovi avautui, ja todennäköisesti vessasta kurkisti punatukkaisen naisen pää, jonka kirkkaanpunaisilta huulilta pääsi hikantapainen, lyhyt huokaus.

- Ihan säikähdin, nainen sai sanottua.  Luulin ihan, että...

 

Jatkuu...