Karjunpää ja Susiluoto nyhjöttivät St 1:n baarin epämukavalla jakkaralla kellon näyttäessä hädin tuskin puolta kahdeksaa.  Johtaja Hyttysen sihteeri, Leena Luhtala, oli luvannut tulla munkkikahville ennen töihin menoaan.  Karjunpää oli tapansa mukaan aamuäreä.  Susiluoto yritti jotain jutunjuurta, vaikka tiesi pitkäaikaisen kokemuksensa perusteella, ettei entisestä esimiehestä irtoaisi lauseen puolikkaita enempää, ennen kuin saisi kahvinsa juotua.

- Eipä tullut sovittua kellon aikaa eilen sen Luhtalan kanssa...

- Yhym...

- Kahdeksalta se toimisto kumminkin aukeaa, että jos se aikoo yleensä tulla, niin pian sen pitäisi...

- Yhynniih...

- Tuolta se taitaakin, ei kun ohi menee.  Ei tässä sentään koko aamua...  Minä haen ainakin toisen kahvin, kun sattuu olemaan vielä kuumaa.  Otatkos?

- Yhymjoo...

- Vaikka olisi se sinun vuoro tarjota, mutta menköön tämän kerran.

Karjunpää kaivoi pusakkansa taskusta ruttuisin kympin setelin ja ojensio sen Susiluodolle kuin luun koiralle.

- Siis ilman pullaa, on kyllä rosvousta nämä baarihinnat nykyisin.  Markan aikaan sai kympillä kahvin ja pullan, nyt euroaikaan kymppi ei kelpaa edes pultsarille.

- Jooei...

- Ei kyllä näillä eläkkeeillä kannata paljon baareissa notkua.  Mutta näyttää sitä vanhaa jengiä taas kasaantuvan melkein entiseen malliin.  Vaikka on tuo varsinainen vitsiniekka Viholainenkin entisestä hiljentynyt.  Joskus se jodlasi heti aamusta niin, että pahaa teki.

- Vaimohan siltä...

- Niinpä, se on tainnut miehen mielen hiljentää, puhuu kai nyt koiralleen.

Susiluoto toi uudet kahvit, Karjunpää nyökkäsi ja maistoi varovasti.

- On tää ainakin kuumaa...

- Irrottaa se ainakin kielen kannat sinultakin, ja on aikakin, kun se Luhtala tuli juuri sisälle.

Karjunpää kääntyi hankalasti katsomaan taakseen, nousi sitten seisomaan ja viittasi Leena Luhtalan pöytään.

- Mukava kun tulit, istu tuohon, niin tuon sen luvatun hillomunkin ja...

- Pelkkä kahvi riittää, kiitos, ei sokeria eikä kermaa.  Kokeilin eilen bikineitä ja kovasti olivat kutistuneet sitten viime kesän.

 Susiluoto jäi katsomaan naisen keskivartaloa.  Tämä istuutui nopeasti.  Susiluoto häkeltyi, eikä osannut sanoa mitään järkevää, ennen kuin Karjunpää tuli höyryävän mukin kanssa.

- Sitä joutuu tämmöinen yksinäinen naisparka heti aamusta mittamiesten silmien arvoiotavaksi.  Ihan täällä on kuin jossain Berlusconen sielunsukulaisten maassa.

- Anteeksi, jäin vain miettimään, että mahtaisitteko tuntea ketään näistä miehistä täällä baarissa.

- Ai, sitäkö se olikin, luulin tuota kiinteätä katsetta ihan muuksi.

Nainenhan on flirttipäällä heti aamusta, ihmetteli Karjunpää mielessään, ihan erilainen kuin eilen.

Nainen katseli ympärilleen, maistoi kahviaan, otti Marlboro- askin takkinsa taskusta, mutta emännän rykäistyä merkitsevästi tiskinsä takaa muisti nykyiset säännöt ja laittoi askin takaisin.

- Silläkös baarin ilmapiiri onkin muuttunut sitten takavuosien: ei savua.  Onneksi öljyn, rasvan ja bensan haju on entinen.  Ja näyttää täällä olevan ainakin pari, kolme tutun näköistä ukon naamaa.  Nimiä en taida kumminkaan muistaa.  Eihän ne nyt sentään joka aamu tai päivä siellä toimistolla pyörineet.

Samalla eilinen pelurinainen hipsi sisään ja meni suoraan peliautomaatille.  Leena Luhtala jäi katsomaan naisen selkää, kun tämä syötti ensimmäisiä kolikoita koneeseen.

- Ei kai, kyllä se minusta Kertulta näyttää.  Hei, Kerttu, odotas...

Leena Luhta nousi, otti mukinsa mukaan kiirehtien sisään tulleen naisen luokse ja kosketti tämän talvitakin hihaa.

- Kerttu!  Olethan sinä kerttu?