Em ole mikään suupaltti, mutta tuleehan sitä ihmisten kanssa keskusteltua.  Puhuuhan Lipponenkin, vaikka ei juuri suutaan avaakaan.  Lauantainakin teeveetä katsoessa ei juurikaan saanut selvää, että puhuivatko henget Lipposen äänellä vai miten homma meni.  Kun se oikea Lipponen seuraavana päivänä sanoikin puhuneensa kaiken kuulemansa jokaiselle, joka kuulla halusi.

Joten myönnän minäkin puhuneeni lauantaina K-kaupassa kahden hyvän ystäväni kanssa.  Tosin kumpikaan ei ollut presidentti tai suurlähettiläs.  Valitin heille ääneen, että ei pelaa muisti minullakaan, kun olin jo toista kertaa ostamassa teepussejan ja nytkin muistin vasta kassalla taas unohtaneeni. 

Mutta ei se mitään: onhan Lipponenkin melkein minun ikäiseni mies.  En minäkään muista sitä, keille olen puhunut ja mitä esimerkiksi kaksi viikkoa sitten.  Sen muistan varmasti, etten ainakaan Brysselissä ollut puhumassa enkä edes keskustelemassa tai juoruja levittämässä.  Kun en ole siellä ikinä käynyt - muistaakseni.

Ei minulla ole edes sihteeriä tai muuta avustajaa, joka puhuisi minun suullani puuta heinää tai pelkkää potaskaa, ilmankin suussa maistuu pahalta.  Etenkin aamuisin, vaikka olisi ollut koko yön puhumatta kenellekään.

Kyllä on vaikeaa olla poliitikko - entinenkin.  Kun vanha suola janottaa siellä nahkurin orsilla.  Vaikka ei luulisi sieltä seuraa puuttuvan.

Tapaillaan, lupaan olla sanomatta mitään paikkansa pitävää.  Pidän silti paikkaa kaiken varalta.