- No siellä ne nyt sitten on!

Hyttynen nosteli jalkojaan kuin olisi kova kiire vessaan vilkuillen vuorotellen ovelle ja tukea hakien Karjunpäätä.  Karjunpää nosti kättään rauhoittavaan eleeseen.

-  Ketä siellä nyt sinun mielestäsi on?  Kotimaisia vai ulkomaalaisia?

- Ne on samaa porukkaa, joiden kieltä isäpappa osasi neljä sanaa:  idi sudaa ja ruki vehr.  Sillä kielitaidolla sanoi pärjänneensä monta vuotta, kunnes sai kp-sarjan käteensä ja kylkeensä.  Jatko-opinnot loppuivat siihen.

- No joo, eiköhän sitä pärjätä vähemmälläkin.  Ei ne sisään tullessaan paljon ovikelloja soittele eikä idi sudaata odottele.  Kyllä siellä on joku kauppias tai herätyshörhö lehteä käteen ojentamassa.  Mutta kaiken varalta, otapa Susiluoto tuo haulikko ja lataa molemmat piiput, niin minä kysyn vieraiden nimiä ja asiaa...

-Älä herran tähden...  Nyt Hyttynen vapisi kuin haavanlehti iltatuulessa.

- Susiluoto kuului jo lataavan asetta makuuhuoneessa.  Ovikello soi toisen kerran.

- Tulenhan minä, kunhan kerkiän.  Ei pidä siellä vanhaa miestä hoputtaa.

Karjunpää räpläsi kuin puolisokea ja hidasliikkeinen vanhus ovan lukkoa ja höpötti puoliääneen omiaan.

- On se kumma, kun ei kotonaan saa rauhassa olla.  Kuka se siellä?

Ei vastausta lukuun ottamatta pientä kahinaa.  Karjunpää avasi oven raolleen.  Ensin ei näkynyt ketään, mutta sitten esiin tuli suuret, hieman pelästyneet silmät ja varovainen kysymys:

- Ostaako setä vappumerkin?

- No, anteeksi vaaan, tyttöpieni, setä on vähän tämmöinen hassu ja hidas.  Tokihan minä semmoisen ostan, vaikkapa kaksi.  Mitä semmoinen yksi, eli se kaksi maksaa?

- Kymmenen euroa se kaksi.

Eteisen pikku pöydällä oli lasikuppi, jossa lojui joukko kolikoita.

- Talo tarjoaa, mutisi Karjunpää itsekseen ja kouraisi  kupista kaikki kolikot ojentaen ne yhä käytävässä arkailevalle tytölle.

- On siinä ainakin se kymmenen ekua, osta itsellesi ylimääräisillä vaikka tuutti tai jotain, kun taisin pelästyttää sinut.  Hyvää vappua vain...

- Ei se mitään, kiitos ja näkemiin, tyttö vastasi jo vähän rohkeammin.

Karjunpää sulki oven, kääntyi sitten sanomaan:

- Että semmoinen venakko siellä.  Selvää suomea puhui, taisi peräti säikähtää tämmöistä vanhaa reppanaa. 

Hyttynen oli jo polvillaan olohuoneessa imemässä konjakkipullosta viimeisiä pisaroita.  Jäi sitten katselemaan kaipaavasti lattialle levinnyttä läikkää.  Susiluoto oli taittanut haulikon piipun ja oli jo ottanut toisen patruunan pois pesästä, kun oveen iski jokin kuin tykin laukaus.

 

Jatkuu...