ja maata talvi kuin pelkkä nolla. Sentään jonkinlaista kehitystä on kumminkin tapahtunut. Kun karhu herää talvitorkuiltaan, niin se on menettänyt huomattavan määrän painoaan. Minulle se on selvästi lisinyt, vaikka ei sitä heti huomaa.
Vasta näin kevään tullen niin tapahtuu, kun pienet ulkohommat houkuttavat. Kaikenlaiset nostohommat tuntuvat hankalilta ja äkkiä rupeaa puhalluttamaan. Äskenkin - jokakeväiseen tapaan - piti siirrellä omatekemiä betoni- ja kivipatsaita pitkin pihaa eri paikkoihin. Varmaan samaa hormonaalista perua kuin naisilla huonekalujen siirtely. He ovat vain siitä viisaampia, etteivät vaivaudu muuhun kuin sormella osoitteluun ja sen urospuolen kehaisemiseen että oletpa sinä armaani ihmeen vahva.
Yritin minäkin näyttää voimiani (aivan) pihalla vaimolle ja kissanrontille. Yhden betoninaisen (reilut 50 kiloa) nostin viereiselle kivelle tähystelemään tielle päin. Nousihan se, mutta jäin siihen lääpälläni muistelemaan, että ei se ennen noin painava ollut. Varmaan on raskaana tai nestetasapaino järkkynyt (en siis vaimosta puhu). Reilut viisi vuotta sitten se nousi viittä vaille yhdella kouraisulla. Sama juttu muiden nostettavien ja siirrettävien kanssa.
Olinhan kuitenkin tehnyt talven kolatyötkin. Tosin pakkasten takia lumi oli kevyttä työntää, eikä siitä oikein kuntoiluksi ollut. Jäi ainoastaan sellainen harhakuva, että kyllä kunnosta on huoli pidetty, vaikka muuten on eletty kuin lumisessa pellossa. Mutta kun sitä omaa pallean kasvua tule kovin tarkaan seurattua. Ja jos peili jotain kertookin, niin sehän on vain selvä merkki siitä, että pallealihakset ovat vain kehittyneet ahkeran nojatuolista nousemisen ansiosta. V arsinkin, kun kuluneen talven ajan ovat nuo uudet, melkein makuuasentoon linksahtavat tuolit vaatineet ylimääräisiä liikahduksia ja tervettä selkää, jotta pääsee nopeasti jaloilleen ruoka- tai vessa-asioille.
No, patsaat on nyt siirretty ilman pahempia sydänkohtauksia tai aivoverenvuotoja. Muuten en kyllä rupea pihaa haravoimaan. Jään odottamaan, että ruoho kasvaa taas kerran syksyn lehtien ylle.
Talvella leikin murisevaa otsoa, nyt kesän tullen ellun kanaa - tai oikeastaan kiekumatonta kukkoa. Ne hormoonit, nääs.
Kommentit