Nuorena miehenä kävin tietystui intin, jopa kaikkia rimoja hipoen - mutta kuitenkin.  Muutaman esimiehen kanssa oli hankaluuksia, mutta sen pahimman kanssa sovimme sitten kaikki hankaluutemme eräällä kertausherjoitusreissulla Keuruulla.  Tai sitten hän ei muistanut syytä, miksi hän minut muisti niistä tuhansien koulutettujensa joukosta.  Olin kivi hänen kengässään tai näärännäppy hänen silmässään.  Mutta niissä harjoituksissa hän lyöttäytyi ihan kaveriksi, joimme upseerikerholla lähes veljenmaljat.  Tuiedättehän systeemin.  Nuorena sitä jaksoi.  Ja hänkin jaksoi kadettikoulun käyneenä.

Näin se menee, vanha gubbe eli minä rupeaa houruamaan omiaan.  Kun piti sanomani, että tässä tietsikalla menee välillä yhtä hölmösti kuin jossain sotaharjoituksessa aikoinaan.  Että ei oikein tajua, että missä mennään.  Kunhan koheltaa hakaten tyhjää päätään siihen kuuluisaan mäntyyn, johon omat isämme rintamalla aikoinaan törmäilivät.

Muutama aika sitten kadotin kaikki tutut sivuni:  blogin, naamakirjan... kaiken.  Sentään vaimo ja kissa ovat tallessa.  Ja esikoisenkin tavoitin hädissäni puhelimitse. Kuopusta en sentään tähän hätää vaivannut, se tulle pian vaihtamaan autooni kesärenkaat. 

Enää odotin sinä päivänä maanjäristystä, kun veden tulokin raanoista hiipui.  Onneksi se oli sentään vain hetken säikäys.  Eikä edes ollt 13. päivä, muuten vain nousin jo aamulla sillä ihan väärällä jalalla.

Aikani pelasin ja sotkin itseni yhä pahemmin näkymättömiin johtoihin.  Lopulta hallussani oli kaikenlaisia ihmeohjelmia, mutta kaikki tutut olivat - ja useimmat ovat yhä - kadoksissa.  Täytyy varmaan pyytää Esikoinen hätiin.  Onneksi omena on siinä suhteessa pudonnut kauas puusta!  Hän varmaan naputtelee kirjaimistoa kauhealla kiireellä puhuen samalla käsittämätönta kieltä - ja minä nyökyttelen innokkaasti ikään kuin kaiken ymmärtäen.

Kannattaa olla hiljaa ja vain nyökytellä.  Sillä tavalla armeijankin aikoinani läpi kävin.  Mutta tietokonetodellisuus on armoton:  äkkiä siinä on edessä maitojuna!

Onneksi olen sentään blogiini päässyt selittelemään sitä, etten ole teitä sentään hyljännyt, vaan tyhmyyttäni hiljentynyt.  Mutkien kautta olen tänne luikerrellut.  Kai se on jotain savolaisperäistä oveluuskykyä.  Isäni on syntynyt Karttulassa, siellä Kuopion kupeessa.

Toisaalta hyväkin pitää vähän kevätlomaa, kun vast´ikään tuli blogistaniassa neljä vuotta täyteen.