Tosin ei vielä kuukauteen.  Joskus 70-luvun alussa käväilin siellä oikeasti, kun piti esitellä puku päällä masennukseen auttavia lääkkeitä mielisairaalan lääkäreille.  He  erottuivat potilaista lähinnä siksi, että heillä oli oikeus pitää valkoisia takkeja yllään.  Mutta potilaat olivat yleensä paljon hauskempia.  Oli niissä tarinoissa kotona kertomista.  En ollut valan velvoittama vaitiolovelvollinen.  Tosin luonnostaan en niitä tarinoita laajemmin levitellyt.  Eivätkä ne olleet lajissaan pahimmat.  Härskeimpiä olivat kynegologit.  Niitä juttuja ei kestänyt punastelematta kuin vanha YK-mies.  Sen takia vain, että oli jo valmiiksi ruskettunut Kyrenian beachillä, jossa ei suojakertoimia siihen aikaan tunnettu.

Hengissä on vielä esikoinenkin, jota surutta grillattiin ilman öljyjä tuntikausia ja ihailtiin terveen näköistä vekaraa.  Eikä vieläkään tietoa melonaamasta.

Parhaillaan tulee Spotifyltä Tom Joensin potpuroita, joita nauhotin silloin joskus kelanauhuriin YK: n omistamilla ääni-ihmeillä.  Niitä sitten laulettiin pienssä sievässä Lätsän, alias Pekan kanssa nauhalle, jota kaikki sitten seuraavina aikoina kuuntlivat ja makeasti naureskelivat ja avoimesti pilkkasivat. 

Puolustukseksi sanon, että emme pahemmin pieleen laulaneet, vaikka Tomppa olikin taitavampi. 

Jostain muusta piti minun kirjoittaa, mutta ajautui nyt tähän tajunnanvirtaan.  Eli tämä tällä kertaa.  Nukkukaa nätisti, ystävät ja kylänmiehet.