Taas yksi hengenvaarallinen juhannus ohi ja keuhkot huokuilevat vanhaan malliin.  No, itse asiassa vaivalloisemmin, kun vuosia sitten todettiin astma ja sain niitä huokulääkkeitäkin, joista en huomannut olevan juurikaan apua.  Mutta tupakoinnin lopettamisella oli selvästi positiivisia vaikutuksia, joten en ole enää sortunut moiseen tapaan muutamaan vuoteen.

Tosin nuo sadekelit aiheuttivat sen verran lisähuokumista, että kuopuskin huomautti asiasta eräänä päivänä, kun istuttiin vierekkäisillä nahkatuoleilla.  Taisin vähän suutahtaakin siitä, että mitä ne kakarat tulevat aikuisille huomauttelemaan. 

Kuopus sitten sanoi niin virkkoi, ettei hän millään pahalla ja minä siihen loihe lausumaan, että itsekin olen vähän äkkiottoinen - kuten oma isänikin aikoinaan - eli suutun nopeasti ja lauhdun vielä nopeammin, mutta koskemattomuuteni noin henkisessä mielessäkin tahdon säilyttää.  Eli tunnustin paukapäisyyteni, mutta onnistuin sujuvasti syyttämään niitä viheliäisiä geenejä, joihin voi nykyisin sujuvasti vedota.

Vaikeita aikoja on välillä puolin ja toisin eletty, mutta aina on asioista pystytty puhumaan, joka on hyvä asia.  Toivottavasti jatkossakin vielä senkin jälkeen, kun oma ajatuskyky alkaa vetää viimeisiään.

Mutta siitä menneestä jussista.  Oltiin ihan hissuksiin kotona, eikä edes yritetty mihinkään tie- tai vesiliikenteeseen.  Syötiin mitä syötiin, juotiin mitä juotiin.  Mutta ei liikaa, eihän sitä vanha jaksa äärimmäisyyksiä edes harkita.  Taisi kissan silitys olla hurjinta, mihin uskaltauduimme.  Siilejäkin kurkimme syömäastiallaan juhannusyön valossa.

Mutta ensi juhannuksena pistämme kunnolla hösseliksi, alan jo kaikkea hurjaa suunnitella.