Sain viime yönä kuulla, että on eräs ryhmä suomalaisen nykypolitiikan kentässä, jonka kanssa Katainen ei ole vielä neuvotellut.  Nimittäin Vapaat Radikaalit.  Totta, ryhmänä minullekin aivan tuntematon, mutta katsoessani Vikipediasta, niin kyseinen ryhmä vaikuttaa radikaalisti jokaisen ihmisen elämässä ja elämään.  Niinpä olisi syytä ottaa kyseinen ryhmittymä huomioon.  Sanoisinpa, että sitä se minun uneni tiesi.

Kun tätä samaa asiaa on jo kuukausimäärin vohkattu jopa niin, että  Belgiassakin, hallitusneuvottelujen pyhässä maassa, asia on herättänyt ansaittua närää, niin eiköhän olisi korkea aika Vapaiden Radikaalien työntää kauhansa yhteiseen soppaan ja hämmentää mustan padan sisustaa vielä kerran niin että tuntuu.  Ottakoon pääneuvottelija lusikan kauniiseen käteensä ja maistakoon, onko mausteita jo pikkaisen liikaa.  Arvoisan emerituspresidenttimme sanoin:  Kyllä se siitä!  Tai jo edesmenneen valtionpäämiehemme toteamusin:  Saatanan tunarit!