Tinttilapset vaativat emoiltaan murua jos toistakin, lentelevät vieläkin ihmeissään omasta lentotaidostaan oksalta toiselle, aukovat äänekkäästi nokkaansa ja kohta lehahtavat jo toiselle oksalle, jos ei emo heidän vaatimustaan heti toteuta.

Emot tekevät parhaansa, lintulautakin oli tyhjä, koska oli tarkoitus häätää harakat ja rosvomaisen luihut naakat tiehensä kaikkea rosvomasta.  Osin onnistuinkin, sillä kuka viitsii kovin kauan norkoilla tyhjän laudan liepeillä.  Pulujakaan ei ole vähään aikaan näkynyt, olivat näköjään majoittuneet erään rekkatallin pihaan vähän matkan päähän.

Omassa pihassa on vanha potilaatikko toimittamassa elikoiden eväiden välivarastoa.  Yksi nuori orava on sen haistanut.  Siinä se istui tänäkin aamuna muvikannen reunaa jyrsimässä merkiksi siitä, että läheiseltä laudalta oli sapuska loppunut.  Selvä mielenosoitus se oli, koska päästi minut aivan vierelleen.  Olin melkein näkeväni jonkinlaisen banderollin sen käpälissä:  me oravat vaatimme pähkinöitä kehiin tai rupee räystäslauta repeämään!

No, pakkohan siihen vaatimukseen oli suostua.  Varmaan pitää kaupassakin käydä, etteivät pähkinät ja muut herkut vain pääse tyystin loppumaan.  Varsinkin, kun se tsirpitys on niin vaativan kirkasäänistä. 

Pitää niitä emoparkoja sen verran avittaa,  eivät taatusti ukkotinteiltä saa edes itikan siiven vertaa elatusapua.  Ties vaikka olisivat jo tehneet tuhmia toisten neititinttien kanssa.  Joten kuluja se vain tietää lisää, eikä vastanimetty hallitus (eivät vihreätkään lotkauta yhtäkään korvaa) edes luvannut auttaa meitä köyhiä linnun, kissan ja siilin syöttäjiä.  Itikatkin kuppaavat koko ajan ja verta meistä juovat.  Tuhkat pesästä on viety aikaa sitten.