Varsinkin, kun lumi ei kulkua haittaa.  Silti oli tontilla kertynyt kaiken maailman risukkoa menneen kesän tuiverruksissa.  Kun jalkakaan ei enää nouse nuoren miehen tavoin (tarkoitan ainakin niitä laitimmaisia, muusta en anna lausuntoa), niin panihan se puuskuttamaan.  Sen siitä saa, kun ahkerasti nahkatuolissaan löhöilee tai kesälläkin auringon hehkua varoen vain varjossa lymyilee.

Löytyi sopivan kokoinen ja muotoinen kuusikin, joka tuoksui aivan oikealta eikä muovilta.  Sovitin sen valmiiksi jalkaankin varastossa, jotta se on sieltä huomenissa helposti sisälle siirrettävissä.  Uudet, vanhanaikaisen malliset sähkökynttilät odottavat ripustajaansa.  Pojat tulevat huomenna käymään ja tehtäväjakokin on selvä:  Kuopus saa koristella kuusen ja Esikoinen opastaa minua verkkopankin oikeaan käyttöön.  Kun Nordean paikallinen konttori sulki ovensa ja päätin siirtyä samalla nykyaikaan laskujen maksamisessa.

Palkkioksi saavat sitten joululimppua ja kinkkua.  Joten ruokapalkalla, sano.  No, tietysti jonkun setelinkin, saavat sitten ostella mitä mielivät.  Siten en munaa itseäni ostamalla jotain turhaa ja typerää tilpehööriä.

Eilen olikin harvinaisen aktiivinen päivä (ja yö), kun tein kaikki tarvittavat jouluruoat yhteen kyytiin.  Homma alkoi jo aamuseitsemältä kinkkujen paistolla.  Laiton samaan aikaan molemmat uuniin, sellaiset reilut parikiloiset.  Olikin hyvä ratkaisu, kypsyivät alle kolmen tunnin sopivan herkullisiksi.  Voin huoletta kehua, sillä on jo maisteltu.

Ostin hienon,  jouluisen punaisen ison valurautapadan, johon valmistelin karjalanpaistin.  Se kypsyi hiljalleen päivän jo hämärtyessä.  Olisi ollut aikaa siinä vaikka siivota huushollia, mutta en halunnut hajottaa keskittymistäni toisarvoiseen puuhasteluun, joten taidamme viettää juhlapyhät sekasotkun keskellä.  Jospa sitten härkäviikkoina...

Sen sijaan valmistelin imelälaatikon, joka olikin suuritöisin hommani.  Reilusti tuli sitäkin ja uuniin laiton illan vaihtuessa jo yöksi.  Liisa meni jo nukkumaan ja minä jäin laatikonvahdiksi.  Aamukolmelta nostin sitten kauniisti ruskettuneet vuoat tiskipöydälle jäähtymään.  Sen verran maistoin, että vaikutti maukkaalta, karjalanpaistissakin tuntui olevan juuri sopiva suola minun makuuni.

Ja kaikki tämä yhtään noitumatta tai kiroilematta tai tupeksimatta.  Edes kuuma kinkun liemi ei valahtanut käsille tai reisille, kuten joskun on käynyt.  Jalat olivat kylläkin melko voimattoman oloiset petille käydessäni.  Kaikki tepsutus ja kyykistely oli tehnyt tehtävänsä.

Taisi tuntua yhäkin voimattomuutena jaloissa kuusenhakureissulla.  Mutta ei se mitään, taas kerran alkaa olla aika syöpöttelyn.  Ainoa tehtävä on enää kunnon joulunälän kehittely.  Ja sehän tulee itsestään, jos vain malttaa odottaa, eikä sorki liikaa.

Hyvää joulua kaikille blogiystävilleni!