Pari viikkoa sitten katselin illan silmien lopseessa teeveetä ja tietysti torkahdin.  Siitä sitten hetken tai parin päästä havahduin ja kuinka ollakaan, syliini nukahtanut kaukosäädin tipahti lattialle.  Suuttui siitä sen verran, ettei suostunut vaihtamaan Soneran viihdekanavaa yhteenkään toiseen.  Muita kanavia löytyi kyllä rajoitetusti toisella kaukosäätimellä, mutta turhan harvoja minun makuuni.

Tarkistin patterit - ja tietenkin säätimen sisällä jokin vienosti helisi.  Ja yksi pariston jousi liikkui holtittomasti.  Klemmarin avulla sain homman taas pelaamaan ja kanavat vaihtumaan - ja teipillä loput.

Pari viikkoa pärjäiltiinkin, mutta sitten tuli uusi stoppi.  Siitä urkeni muutaman tunnin hiljainen taisto ja ähellys.  Oli se sen verran tarkkaa touhua, ettei arvannut edes ärräpäitä solkenaan laskea.  Jo liimaantuneiden teippien poisto vei aikansa.  Siinä jo opin uutta kärsivällisyyttä.  Vakuuttelin itselleni, että vaikka olen teknisesti kaukana insinööritasosta, niin silti voin jotain tavoittaa lukulasien ja kirkkaiden valojen avulla. 

Onnistuin avaamaan säätimen kahteen osaan ilman, että pois lenteleviä nappuloita lattialle oisi varissut - paitsi yksi pieni muovisiru kilahti lattialle.  Sen kumminkin unohdin saman tein ja keskityin irtonaiseen jouseen, joka yhdisti patterit toisiinsa,  Sitä ihmetellessä ja asetellessa meni varmaan tunti.

Lopulta omat Einsteinin aivot selvittivät sen, miten päin se jousimysteeri piti asetella paikoilleen.  Eihän se heti suostunut, kun se yksi pieni pala, jonka olin jo unohtanut, vaikeutti jousen kiinnitystä paikalleen. 

Jälleen kerran pikaliima tuli avuksi.  Jälleen kului ainakin tunti, että sain liiman kuivumaan (olihan se itselleen oudossa tehtävässä, eli vailla lujaa kontaktikosketusta). 

Lopulta homma tuntui lujalta ja kiinteältä.  Asetin patteit paikoilleen: mikään ei pettänyt eikä antanut periksi.  Kanavat vaihtuivat ja saatoin rauhassa etsiskellä toinen toistaan tyhmempiä kanavia.  Olin ylen onnellinen niistä kaikista ja ylpeä insinööritaidoistani sekä suunnattomasta kärsivällisyydestäni.

Ja etenkin siitä, ettei maanantaina tarvitse lähteä kaupunkiin asti ostamaan uutta kaukosäädintä.  Sillä mies ilman kaukosäädintä on kuin aitan polulla asteleva Jukolan Jussi ilman naprailtavaa vehjettä.

Löytyi se irronnut sirukin,  Laitoin sen visusti talteen mahdollist tarvetta varten.  Kun vain muistan sen paikan sitten, kun sitä tarvitsen.  Pitisikö siellä Soneralla kuitenkin käydä - kaiken varalta?