No niin, hävityn Kanada-pelin jälkeen voi taas palata arjen hirnuntaan ja olla hiljaa.  Taidan avata yhden kaljatölkin tappion kunniaksi.  Maistunee karvaalta kalkilta, varmaan toinen tölkillinen maistuu jo paremmalta.  Sitten jo silmät lopsuvat valomerkkiä.

Kyllä on hankala kirjoittaa sormi suussa.  Kun lopulta hankin tämän hienon rakkineen viime syksynä kaamoksen kynnyksellä, niin meni se sormi suuhun, enkä ole sitä sieltä pois saanut.  Olisi saman tein mennyt nyrkkikin, mutta onneksi on aikoinaan tullut rustattua vaimon kanssa pari kyvykästä poikaa. (Kun olisi pitänyt tehdä tyttölapsi, niin meni sormi suuhun eka kerran.)

Niin, se vanhempi pojista on ollut korvaamaton, kun olen opetellut tätä tiedon valtatietä kulkemaan.  Tie on ollut kovin lavea, Matti Matti pieni, ja ojaankin on ajettu monta kertaa.  Onneksi jälkikasvu on huomattavasti isäänsä kärsivällisempää, eikä ole kovin ikävästi edes pilkannut tai tyhmäksi maininnut.  Mutta senhän nyt jokainen tietää sanomattakin, vaikka olenkin tätä ominaisuutta yrittänyt peittää kymmeniä vuosia.

Nuorempana olin paljonkin viisaampi.  Vaimon sisko mainitsi minua jopa älykkääksi paikallisradion haastattelussa, kun olin käsikirjoittanut hänelle monologin julkisuudessa esitettäväksi.  En raaskinut oikaista häntä, sillä eihän tekstin kirjoittaminen edellytä älykkyyttä, vaan itsekritiikin puutetta.

Että samassa katiskassa ollaan monen muun kirjoittajan kanssa.  Enkä aio olla tämän kirjoittelunkaan kanssa itsekriitikko.  Kirjoitettu, mikä kirjoitettu.  Kirjoitus- ja ajatusvirheet tulevat kaupan päälle.  Lämmin tervehdys kaikille bittiavaruudessa vaeltaville ja hämmästynyt kiitos niille, jotka kommentoivat soperruksiani.  Tällaista saan aikaan ihan selvistä päin.  Odottakaas, kunhan saan se kaljan juotua.  Jos ei mitään näy, niin olen kuukahtanut näppäimistön päälle.  Kyllä sitten kissaa hävettää.

Vielä pitäisi saada tämä hölmöyden ylistys julkiseksi, jotta sisäinen hävetys täydellistyisi.  Jos ei onnistu, niin sitten vasta nolottaakin, mutta sitähän ei taas kukaan tiedä.

Palaillaan, jos ei sydän, hermot, maksa, aivot tai joku muu tärkeä sisäelin petä.  On, sano, sentään sen verran ikää.