Piti vielä illan tullen leipoa juustosarvia, kun huomenna olisi ollut kurja nousta aamukahville ilman mitään aamuleipää.  Päivällä grillasin viileässä ja pilvisessä säässä broilerin koipia maustettuani ne ensin.  Kanan tissit kyllä houkuttelisivat enemmän, mutta kun kaupassa oli taas vain niitä marinaadiin upotettuja lötköjä, niin piti tyytyä noihin koipiin.  Omat maustesekoitukset tekevät kunnon äjäyksen, teen sen joka kerran ihan tunnepohjalta - hieron pintaan vähän sitä sun tätä.  Ei ole kertaakaan syömättä jäänyt.
Putkimieskin poikkesi grillillä moikkaamassa, vaikka olenkin aika hyvin puskajussi.  Huomasi se sissi kumminkin vilauksen pakulla ohi ajaessaan ja peruutti vaihtamaan joukon viisaita elämänmakuisia lauseita.  Tasan vaihdettiin, ilman välirahaa. Vajaan parin viikon kuluttua on novellistien ensimmäinen syyskokoontuminen Päijänteen rannalla, samassa paikassa kuin viime vuonna.  Saunotaan, paistetaan takassa tai nuotiolla makkaraa, jutellaan mukavia, nauretaan paljon, ehkä luetaankin.  Mitä mainioin tapa hyvästellä kulunut kesä.  Joutaa mennäkin, mokoma!
Siinä se päivä meni, kun piti ottaa päikkäritkin kissan kanssa, vaikka nukkui koko viime yön sisällä.  Ilmeisesti on sekin todennut kesäöiden lämpimien haihtuneen taivaan tuuliin.  Kello on jo aika monta, täytyy katsoa, ovatko sarvet sopivasti nousseet, voidella ne kananmunalla ja ripotella päällyskoristeeksi pinjan siemeniä.  Kohtalaisen isosta taikinasta ei tullut kuin kahdeksan sarvea.  Ovatkin oikein semmoisia härkämäisiä, tai peräti sonninsarvia.  Niissä sitä riittää suuhun pantavaa.
Täältä sitä saa, ainakin kaikkein nopeimmat.  Ovi on vielä auki, ei siis lukossa,  Menen laittamaan uunin 225:n asteen paikkeille.