Kuten otsikko kertoo, olen hyvin arka mies. Ennen kuin teen yhtään mitään, niin mietin ensin, että uskaltaisinko... Yleensä en uskalla ja jos uskaltaisinkin, niin en suin surmin viitsi. Viitsiminen vaatisi suunnattoman määrän energiaa, jotta levitoisin ylös mukavasta nahkatuolista esim. lumitöihin. Niinpä jään mielelläni vaivaamaan aivojani kuvittelemalla lumityöt alusta loppuun. Tuntia myöhemmin herään siihen, että kissa haluaa ulos.
Eikä se ulos vilkaistuaan suinkaan kiittele minua kauniin koskemattomasta maisemasta, vaan käskee minua vielä kerran katsomaan töpöjalkojaan, vaikka niitä neljä onkin, jääden ulko-oven viereen kuljetushäkkinsä päälle työnjohtaja-asentoonsa.
Sitä häkkiä on tarvittu alkuperäiseen tarkoitukseensa vain kerran: käyntiin eläinlääkärin luokse nopeaan leikkausoperaatioon, jolloin muuten mukava lääkäri sipsaisi siltä... no, Kulkuri kielsi kertomasta kaikkea. Sen verran henkisesti kipeä asia se on, olkoonkin siitä yli kymmenen vuotta.
Minun ei ole eläinlääkäri ehdottanut samaa, enkä minäkään ruvennut mitään ehdottelemaan. Aika alkaa tehdä tehtävänsä - veloituksetta. Tästä voi päätellä sen, ettei mitään kannata tehdä heti ja harkitsematta, vaikka pappani olikin hätäinen mies. Meni juna-asemallekin jo aamupäivällä, kun juna vislasi liikkeelle joskus kahden aikaan pmm. Ja mummo motkotti, että hullu tuo Otto, kun aina hötkyilee. Että eväitäkin pitää tehdä kaksin verroin, kun jo asemapenkillä pitää ruveta eväspapereita rapistelemaan.
Isä oli kanssa äkkiottoinen, kylässäkin pomppasi äkkiä pystyyn sanoen kiitos ja näkemiin. Ei siitä isäntäväki suuttunut, kun tiesivät että semmoinen se vaan on. Oli se toisaalta hyvin kärsivällinenkin: saattoi odottaa sitten ratin takana puolikin tuntia edes torvea töräyttämättä kuin se ikuisesti pyramideja vahtiva sfinksi.
Ajattelin, että minä en ikinä opi tuommoiseen mielen tyyneyteen. Mutta opin sittemmin...
Lupasivat lumisateita parin päivän päästä. Pitäisi kai ruveta harkitsemaan tästä ylösnousemisen suunnittelua - ennen kuin juhannus pukkaa päälle.
Kommentit