Aamulla muistin, että pari päivää sitten tuli vuosi täyteen siitä, kun lopetin savuttamisen.  Olisikohan pitänyt sytyttää sikari sen kunniaksi?  Totta puhuen, tulella ei pidä leikkiä - varsinkaan tupakka suussa.  Joku julkkis - en muista kuka - kertoi olleensa neljä vuotta tupakoimatta.  Oli sitten leikillään kokeillut.  Ja taas meni aski päivässä.

En enää näe unia siitä, että sytytän huomaamattani tupakan ja sitten säikähtäneenä poljen sen sammuksiin.  Eikä minua häiritse / houkuttele toisten tupakointi.  Tosin savuttelijoita on nykyisin aika vähän.  Enkä ole nykyisen tupakkalain aikana käynyt edes kapakassa.  Voi olla outo ilmapiiri, kun ei ole koko iltaa pää pilvessä, korkeintaan parfyymipilvessä.

Parfyymipilvistä puheenollen, pahimpia sellaisia ovat olleet teatterien ensi-illat, kun kaikki naiset ovat pukeutuneet parhaimpiin parfyymeihinsä.  Se tuoksukimara on kyllä tupakansavua kamalampi.  Keuhkot tukkiva kokemus on samanlainen, kuin mennessäni kerran talvella pienen pieneen kanalaan:  se katku katkaisi hengityksen siihen paikkaan.  Oli kuin olisi keuhkoputket poikkaistu.

No, tuo kanalavertaus oli tahaton.  Eihän teatterin katsomo mikään kanala ole, vaikka suurin osa yleisöstä onkin naisia.  Vain muutama mies mukaan raahattuina, vaikka piti mennä kavereiden kanssa keilaamaan juuri sinä iltana.  Mutta mitä ei tosi mies tekisi rakkaansa puolesta.  Menee vaikka henkensä uhalla parfyymipilveen.   Vaikka olisi voinut nauttia aromikkaasta piipputupakan tai sikarin aromista - sen konjakkilasillisen ohella.

Ainahan sitä haaveilla voi.