"Nyt lehdet putoo, kuin kyyneleet mun silmissäni kiiltää..."
Piha on lehdistä raskaana.  Lienevät niitä ilmaisjakelulehtiä.  Kun ei ole laskua kuulunut ja on muutenkin hiljaista.  Vain se vanha varis raakkuu pellon laholla aidalla.  Tulee toinenkin eikä virka mitään, ei edes pannulappua - niinkuin minä pienenä.  Virkkasin.  Monta pannulappua.  Ja myin talon ehtoisalle emännälle.  Tulee tässä ihan kansallisromanttiselle mielelle.  Haikeaksi vetää syksyllä syntyneellä.  "Ah, enkö mä hautaan asti, myös koululainen lie..."  Myös?  Ai, muitakin idiootteja enkä vain minä.  Kaiken maailman idiootit, blogistoitukaa, eikä haittaa lainkaan vaikka laulu raikaa, siinä lienee taikaa kun hukka perii aikaa.

No, ota tuosta nyt selvää.  En minä ainakaan, kun se syvällä piilevä nerous on tyhmälle päälleni selittämättömissä.  Tapani mukaan eksyin aiheesta - kuten aina.  Osan pihan lehtimatosta muodostavat keltainen lehdistö kirkuen etusivun juttujaan.  Otan yhsen ja avaan sen:  muutama hento ruoto, ei mitään muuta.  Seassa on myös aatteenpunaisia, reunoiltaan jo käpristyneitä: hehkuttavat viimeisillään.  Suurimman massan muodostavat voipuneen vihreät ja jaloissa voimattomina rapisevat kasat.  Kissa laittaa liperit kaulaansa ja lausuu nuo kohtalokkaat sanat:  maasta sinä olet tullut, maaksi....  Eikä saata jatkaa enää, vaan kiipeää äkisti leppään ja katsoo sieltä sumein silmin riisuutuvaa maisemaa.  Niin surullista, niin lohdutonta, niin masentavaa, niin...  Hei, sisälläni liikahti jokin.  Olisiko ollut se runosuoni?  Nyt voisi tuhlata paperia ja kirjoittaa pari käsittämätöntä ja tilan käytöllä briljeeraavaa runoa. 
Tai onhan elämässä vaihtoehtoja.  Voisi mennä tuohon sohvalle pitkäkseen kissan viereen.  Tai ensin jääkaapille, jonka ääressä on taas valintojen edessä.  Voisin jäädä koneen äärelle ja käydä vieraissa blogeissa.  Vessassakin olisi tarvis käydä - ja ulkona tupakalla.  Pihan varovaista siivousta pitäisi samalla jatkaa.  Olisiko kaupassa käytävä, vai kärsisikö jättää huomiseen.

Kun vain saisi päätettyä (huokaus).