Kulkuri vuodattaa:

Minähän en yleensä turhista valita, kun jo hamassa nuoruudessa sai kokea maailman tylyyden ja luonnon arvaamattomuuden.  Sen kesän, kun emo hankkiutui meistä eroon, pärjäsi satunnaisilla armopaloilla ja pihasiileiltä pihistämällä.  Mutta sitten tuli syksy ja piti hankkia itselle vakituinen osoite.  Ja komean ulkomuotoni, älykkyyteni ja herrasmiehen käytökseni ansiosta löysinkin sopivan, ikääntyvän pariskunnan palvelijoikseni.  Ja hyväksyin kuin luonnostaan tuon uuden Kulkuri- nimenkin, kun sieluuni jäi tuo vapauden kaipuu.  Tosin en pitkille reissuille lähde, mutta oma, puolen hehtaarin reviiri oli alunperin vaatimukseni.

Paitsi tämmöisillä pakkasilla oman sisäisen kutsun toteuttaminen on yksinkertaisesti mahdotonta.  Menkääpä itse ulkoilemaan paljain tassuin, kun kylmä nipistelee korvan reunojakin.  Isännällä on sisälläkin huopikkaat, smmoiset varrettomat, jaloissa.  Vaikka on kaiken maailman patterit ja lämpöpumput ja takat ja paksut peitteet.

Mutta meikäläiselle ei minkäänmoisia tossukoita tai edes korvaläppiä.  Tee siinä sitten asiasi, kun en ole noita hiekkalaatikoita hyväksynyt.  Kuuluu siihen kategoriaan vapaus, jolloin on saatava vapaasti toteuttaa kyykistelyä vaikka naapurin pellolla, jos sikseen tulee.  Paitsi tämmöisellä pakkasella, kun ei viittä minuuttia pysty kyykistelemään varpaiden jäätymättä.  Isäntäkin istuu omassa, lämpimässä kopperossaan ainakin puoli tuntia kirjan tai Suomen Kuvalehden kanssa.

Kunhan tulee suojakelit, niin nousen lähimmälle barrikaadille naukumaan itselleni ihmismäisiä oikeuksia tai ainakin kunnon hiirennahkaisia tossuja kuhunkin jalkaani.  Ainakin hyvinvarustetuissa ostoskeskuksissa pitäisi olla niitä kissalle tossuja - räätäleitä.  Maksakoon sitten mitä maksaa, mutta meidän vapautta rakastavien kissojen on saatava oikeus paskantaa kaikessa rauhassa myös talvipakkasten aikana!

Vakuudeksi
Kulkuri, esq.