On muuten blogilista järistyksen kourissa. Salasanankin oli niellyt ja piti rustata uusi, ennenkuin pääsi omalle sivulleen mellastamaan. Vieläkin on tiedoissa nauramista, kuumuuskin 0,0. Tuossa lämpötilassa pitää omatkin jutut lukea lapaset käsissä.

Linnut metelöivät kuin viimeistä päivää. Varsinainen sekakuoro ilman johtajaa. Harakat hallitsevat ilmatilaa. Voittivat tämänkin kevään reviiritaistelun varista vastaan, he kun osaavat toimia yhteistuumin. Varis on taas yksinäinen ja kompelö leuhottaja joutuen aina lopulta antamaan periksi. Se pesiikin sitten laakson vastametsikköön, josta tekee satunnaisia - joskin päivittäisiä -  hyökkäyksiä tänne nokkapalan toivossa. Harakoilla on taas erinomainen vartio- ja hälytysjärjestelmä. Usein saa seurata komeita ilmataisteluita syöksyineen, väistöineen ja immelmanneineen. Ja konekiväärit rätisevät, tai sitten se on harakoiden räkätystä. Kuovi huhuilee korkeuksissaan ja tekee sieltä laajakaarisia, liukuvia laskeutumisia laakson pohjalla virtaavan joen töyräspusikoihin. Kuoviperheen isä lienee jo lähtenyt muihin hommiin. Loppukin pesue lähtee pian juhannuksen jälkeen. Jotenkin tuntuu aina haikealta, kun sitä haikeaa vihellystä ei enää kuulekaan. Aivan liian varhainen enne syksystä.
Vuosi sitten laitoin uuden, vanerisen linnunpöntön aivan syöttöpaikan naapuriin (laiskuuttani). Silloin se jäi asumattomaksi. Liekö vaneri hohtanut liian kirkkaana. Äsken huomasin, että talitintti oli ottanut sen kodikseen. On sillä ainakin lyhyt lentomatka ruokapöytään, kolmisen metriä.
Eilen yhytin oravan taas pähkinävarastolta, siellähän se käy useamman kerran päivässä. Nyt sillä oli mukanaan vieras, liekö morsian taikka salarakas. Ainakin yhdessä söivät. Vain romanttiset palavat kynttilät puuttuivat.
Ikkunan taakse pihapuihin ilmestyi harakkaparvi kuikuilemaan. Pitänee niillekin jotain nokantäytettä viedä.
Hellurei, me lennämme vain mielikuvasiivin.