Kisat on melkein katsottu ja se helskutin nuori ja reipas norjalainen oli taas parempi.  Nyt alan sitten kadehtimaan norskeja, kun ruotsalaisista ei ole enää kateuteni kohteeksi.  Sillä eikös asia olekin niin, että pohojalaastenkin menestys perustuu lähes yksin omaan naapurikateuteen.  Itsellä on pakko mennä vähän paremmin kuin lähi-isännällä.  Minun täytyy taas etsiä kateuteni kohteet kauempaa, kun omat naapurit ovat pääosin vaatimatonta ja mukavaa väkeä, eivätkä pröystäile omaisuuksillaan.  Ehkä itse pröystäisin, jos olisi vähänkin aihetta.  En osaa sanoa, kun en ole ikinä ollut lähelläkään semmoista tasoa.  Oliko se katolla viulun soittajien Tevje, joka haaveili kaiken päivää laiskottelusta, jos oisi rikas rikas mies.  Itse olen päässyt sille ihanalle laiskottelun tasolle nyt eläkkeellä.  Tosin hintana siitä kaikki ympärillä rapistuu, onneksi itselle käy samalla tavalla ja suurin piirtein samaa tahtia.  Rappiolla on hyvä olla jne.

Ottaisiko kisojen katselussa loppukirin ja  toljottaisi vielä aamuyöllä alkavan maratonin.  Sitä reilua parituntista on siitä mukava katsoa, että  tajuta näillä laiskiaisen aivoillakin tajuamaan, mitä tapahtuu. Lisäksi reitti on yleensä sijoitettu myös kultturellisesti mielenkiintoisiin maisemiin ja paikkoihin.  Taidan peruuttaa Nukkumatin tulon, saapahan kerrankin mennä sekin ihmisten aikaan petilleen syömään sitä sinistä jäätelonpalaa.

Ikkunasta avautuu outo näky.  Laskeva aurinko hehkuu koivujen lehvien läpi ja taivaskin on osin ihan sinivärinen.  Huomenna voisi uskaltautua villipuutarhaan inventoimaan sadekaudesta jäljelle jääneitä roippeita.  Ainakin naapurin perunapeltoon on iskenyt rutto, sen huomasin äsken, kun se on aivan tien varressa.  Marjat on varmaan aikaa sitten räksänviemää, pääosassa Räkätti o` Hara ja se inhalla viiksirustingilla varustettu hurmuriharakka.
Seuraava elokuvakatsaus sitten, kun Baghin Petteri on omansa pitänyt.