Loppupäivä menikin sitten aivan arkisissa ja tavanomaisissa puuhissa.  Olin kuin ainakin isä, jolla sattuu olemaan vapaapäivä yrittämässä keksiä jotain mukavaa puuhaa lapsen kanssa tylsän iltapäivän ratoksi.

Paitsi, että poika ei halunnut lähteä pyöreän peiton luota mihinkään.  Hädin tuskin edes vessaan ja sittenkin piti jättää parvekkeen ja vessan ovi auki.  Sieltä hän sitten hätäisesti kurkki olkansa yli niin, että pissit menivät pitkin reunoja.

Pikkupojallekin tulee nälkä, niin tällekin ihmetapaukselle - ja itselleni myös.  Laitoin pakastepussillisen ranskalaisia uuniin ja keitin motin verran nakkeja:  Jäljelle jäi yksi nahistunut nakki ja muutama liiaksi mustunut perunansuikale.  Ruokapöytä sai ketsupista uuden värin pintaansa.

Kävimme ruokaperräisten jälkeen vielä  pikku kävelyllä torilla.  Ei siellä enää ketään ollut, mutta pulujen touhuja oli kiva katsoa.  Ne astelivat arvokkaasti kuin pönäkät rouvat koreine, tyköistuvine kävelypukuineen.  Pulujen lomitse pujottelivat virkeät varpuset etsien jäätelötötteröiden  kuorten hippusia kiveyksen rakosista.  Pari pultsaria kaiveli kekoihin harjattuja roskakasoja kolikoita ja makkaranpaloja kaivellen.

Juttelin parin tutunkin kanssa normaalit sääjutut ja alkavat nuhat ja kylmenevät uimavedet.  Esittelin tietysti vieressäni nököttävän pojan, että se on yhden sukulaisen, joka tuli kaupunkiin kokoustamaan ja vähän irrottelemaankin ja minä lupasin vähän katsoa perään, kun on vapaatakin ja kaikkea semmoista.  Hieman kummallista oli se, että kumpikin (toinen oli lisäksi nainen ja äiti) katsoi ikäänkuin pojan ohi eikä osannut sanoa muuta kuin että jaha, vai niin, että sillä lailla ja täytyy tästä liueta kotiinpäin.

Ostettiin vielä tötteröt - ja tietysti pallo kerkesi sulaa noroksi rannetta pitkin puseron hihan sisään.  Poika oli paljon nopeampi ja halusi ihan siistein käsin vielä toisen.  Taputti sen jälkeen tyytyväisenä mahaansa.  Olisin ostanut vielä mansikoita kotiin, mutta kaikki myyjät olivat jo häipyneet.  Tosin tähän aikaan loppukesää ne olivat jo laadultaan huonoja - ja kalliita.  Siis ne mansikat.  Myyjät olivat kyllä raikkaan kauniita pitkin kesää.

Tulomatkalla poikkesimme vielä Vanhan hautausmaan kautta, kun se ei juuri mutkaa reittiimme tehnyt.  Poika ei ollut sanonut sanaakaan koko ulkoilumme aikana, mutta oli hetkittäin aika kärsimättömän oloinen tietenkin oranssin peiton takia.  Oli se kuitenkin nostettu turvaan keskelle olohuonetta, johon lähtiessämme paistoi aurinkokin korostaen entisestään peiton häikäisevää väriä.

Lisäksi olin kaivanut vielä muovilaivankin lämpöpatterin alta, jonne se oli aikaisemmin käsistäni lennähtänyt.  Asetin sen keskelle mattoa seilaamaan vaikka Ameriikkaan, kuten pojalle ulos lähtiessämme sanoin.  Poika olisi halunnut laivan mukaansa, mutta sanoin, että parasta jättää se sisälle, ettei laiva huku uudestaan.

Tosin se ei ollut samalla paikalla tultuamme, vaan piripintaisessa kylpyammeessa, joka oli juuri valumassa yli laitojensa.  Suljin hanan kiireesti ja ihmettelin.

Olisin voinut vannoa, että laiva jäi matolle.  Eikä kummallakaan meistä ollut aikomusta mennä kylpyyn.  Ammetta käytin vain talvisin, kesäisin kävin suihkussa ja kavereiden luona rantasaunoissa - jokseenkin viikottain.

Talonmieskö se...