Viime viikolla perjantai-iltana pannuhuoneessa rysähti ja lorahti.  Paisuntasäiliö siellä notkahti ja alkoi tyhjentämään itseään yhden putkiliitoksen lauettua.  Alkuperäinen lämmitys- ja kiertovesikattila oli selvästi saapunut tiensä päähän palveltuaan talon asukkaita useita kymmeniä vuosia. 

Onneksi taloon asennettiin pari vuotta sitten ilmalämpöpumppu, joka ei kuitenkaan käyttövesiä lämmitä.  Joten uutta oli hankittava.  En kuitenkaan hätäillyt, vaan jäähdytin tilanteen viikonlopun ylitse, kun Esikoisen porukka oli tulossa lauantaina kylään enkä ystävääni Putkimiestäkään halunnut viikon vaihteessa vaivata.

Maanantaina soitin sitten asiantuntijalle, joka hetikohta saapuikin tarkastelemaan vaurioita.  Ensin hän arveli selvittävän uudella säiliöllä, koska entinen oli kovin pitsisen oloinen, mutta uusintatukimuksessa osottautui, että koko lämmityskattila oli kuin Rauman pitsiviikolta karannut.  Ei ollut kakku päältä kaunis ja sisältäkin pelkkää silkkoa.

Ei muuta kuin koko systeemi uusiksi.  Entinen rohjake oli ensin saatava ulos.  Onneksi pannuhuoneesta oli suora reitti varaston kautta sisäpihalle.  Kuraruostevesi kallistettiin säiliöstä viemäriin ja silti rohjake oli elefantin painava.  Ilman Putkimiehen karhunvoimia olisi ollut ilman palastelua ylivoimainen urakka.  Mutta menihän se kun pantiin menemään.  Putkimies ärisi, hikoili ja väänsi - minä vähän suuntaa vikisin.

Uuden laitteen tuonti talon pääovesta eteisen, olohuoneen ja keittiön kautta nokkakärryillä olikin jo siisti ja vaivaton juttu.  Entinen tila riitti joka suuntaansa mainiosti ja tilaa jäi vielä vaikka nahkatuolille ja pienelle pöydälle.  Putkimies sai vielä houkuteltua kiireisen sähkömiehenkin hommiin.  Muutama päivä siinä meni sähköjen, uusien putkien ja vermeiden asennuksessa, mutta ammattimiehen otteilla homma eteni vääjäämättömästi.  Pitihän heidän käydä välillä muissakin kohteissa, kun kysyntää tuntuu riittävän kiireeseen asti.

Perjantaina sitten uusi laitos pyörähti käyntiin niin hiljaisesti, että olisi luullut olevansa Koskenpään huopatossutehtaassa.  Tuntui jopa ylelliseltä saada viikon tauon jälkeen kuumaa vettä suoraan hanasta.

Eläköön kaikki ystävät - varsinkin jos he ovat putkimiehiä tai sähkömiehiä.  Tosi ammattimiehiä kaikki tyynni.  Vai olisiko niitä saman alan naisia?  Se vasta autuasta olisikin.  Nyt piti koko viikon katsella toinen toistaan rumempia ja partaisempia pärstiä.  Onneksi elämme aika hämärää vuodenaikaa, ettei totuus niin selvänä todellisuuskuvana näyttäydy.  Sama koskee kyllä karmealla tavalla omaa peilikuvaani.  Tosin vika on selvästi peilissä.

Ei Kulkuri tosin moittinut talossa mesoavien miesten ulkonäköä, vaan heidän aiheuttamaansa mekkalaa.  Mahdollisimman syrjäisessä petipaikassa se aikansa kuunteli porauksia, sahauksia, rapsahduksia ja niksahduksia, kunnes sen oli paettava lopuksi päiväksi pihalle.  Onneksi sen mielisohva oli uudelleensijoitettu toiseen ulkovarastoon huonekaluuudistuksen jälkeen, joten siellä oli sentään siedettävät olosuhteet lepäillä.

Vasta illan sisällä se hiipi sisälle kuulostellen jokaista ripsahdusta kuin viidakon arka peto valmiina häipymään lankeavan pimeyden sekaan.  Joten Kulkurille taisi remontti olla kaikkein rasittavin hermon koettelemus.  Meille ihmisille se oli lähinnä tilin saldon rajunpuoleinen sukellus.  Semmoisesta olisi syvänmeren tutkija Jaques Qusteau ollut ylpeä.

Mutta pitäähän sitä säästötiliäkin välillä pöyhiä, etteivät vallan homehtuisi ne alimmaiset.  Joten tällaisen koettelemuksen jälkeen on sopivaa vähän leuhkaista, vaikka se ei paikkaansa pitäisikään.  Kohentaahan se kummasti itseluottamusta.  Voi kylälläkin tutuille huudella, että meilläpäs on uusi Jäspi-tehowatti sähkökattila-vedenlämmitinyhdistelmä vesikiertoiseen lämmitykseen!  Onko teillä?