Seisoskelin äsken pihalla katselemassa talitinttien ja pikkuvarpusten kiireistä ruokailua. Pari harakkaakin lensi kauemmaksi saatuaan aamiaislautasensa tyhjennettyä, kun olin eilen illalla tyhjentänyt jääkaapin vanhenevista ruuanjämistä. Odottelivat lounasta. Valitettavasti ei ole ihimoillekaan kunnon sapuskaa, ennen kuin käyn kaupassa. Uhosin kylläkin vaimolle, että nyt ylläpidetään paastoa jouluun asti ja sitten vasta syödään kinkkua. Tuli heti nälkä ison lihan ajattelemisesta. Että lihan himo on vielä tässä iässäkin melkoinen. Sokerikin varmaan suussa sulaisi. Ainakin Pulmu, Sirkusta en ole varma - ellei se olisi nuori ja nätti.

Siinä pihalla ohitseni marssi kymmenen pientä elefanttia, syksynmärkää tietä eteenpäin... Tarkemmin katsottuna joukko päiväkotilapsia hoitajineen. Visertelivät kuin satakielet ja pitelivät kiinni pitkästä oranssisesta narusta. Kullakin hoitajalla lisäksi huollettavanaan rattaissa istuva vapaakyytiläinen. Yksi narusta pitelevä vielä vilkutti vapaalla kädellään pihan papparaiselle. Vilkutin tyttöselle, joka hymyili aurinkoisesti hämärässä päivässä.

Maailmassa on vielä iloa.