Kuten Putiluin kanssa puhe-elimessä diagnosoimme, olen tällä viikolla ollut eräänlaisessa jet lag - tilassa, eli kahden maailman välissä todentamatta niistä kumpaakaan.

Tuon edellisen kun saisi vielä lääkäriltä latinaksi ja sopivin leimoin varustettuna, niin voisin saada entisen eläkkeen peruutettua ja tilalle uuden, paljon tuottoisamman. 

Taas ollaan siinä tilanteessa, että tyhjästä päästä on huono nyhjäistä mitään järkevää - tai edes järjetöntä.  Kun ei viikkoon ole ollut henk. kontaktissa kehenkään, niin alkaa mökkihöperyys olla sen puolen välin huonommalla puollella, jolloin asiantuntijat vetävät arvelematta paksun punaisen ruksin sen elämänviivan päälle.

Tillanne ei ole kuitenkaan niin paha kun painitaan.  Vein linnuille siemeniä eka kertaa moneen päivään.  Onneksi sulan maan oli laudalla entisiäkin siemeniä jäljellä, samoin muita emmeitä.  Yksi pikkulintu siinä innokkaana pompiskeli lähes jaloissa.  Kissa seurasi tilannetta muutaman metrin päästä osoittamatta sen suurempaa kiinnostusta.  Kelikin oli vuodenajan huomioiden inhimillinen, ei satanut tai pakastanut, valoakin oli sen verran, ettei fikkaria tarvinnut.

Tuli siihen tonttinaapuri polkupyörällään.  Piti ensin röhkiä kurkku selväksi.  Se ei ollut varoitus mistään erikoisflusta, vaan pitihän röörejä viritellä, kun sattui lähes viikkoon ensimmäinen reaalihahmoinen ihminen, jos ei sitten vaimoa lasketa ihmiseksi.  Eikä sellaista juuri tapahdukaan muulloin, kuin äitienpäivänä.

Ja sain jopa uutta tietoa:  Naapuri sanoi sen puolikesyn pikkulinnun olevan peippo (minulle kaikki harakkaa pienemmät ovat varpusia, paitsi talitintit ja se sorea ilolintu, jonka näin kerran nuorena ulkomaan kadulla nokkimassa ohikulkijoita).

Siinä vaiheessa Kulkurikin kiinnostui ryhtyen lähestymään peippoa tositarkoituksella.  Mutta peippopa, tililalileijaa, ei ollutkaan eilisen teeren poika, vaan lehahti tien yli vastanaapurin pensaikon suojaan.

Aikookohan kesälintu jäädä koko talveksi arktisen maan armoille.  Kovasti onnea yritykselle, yritän pitää lintulaudalla tarvittavaa apetta.

Vaimokin tuli ulko-ovelle kurkkimaan. (Toki olen sillekin puhunut, mutta sitä ei lasketa.)  Tilanne oli kuin kesällä, paitsi että oltiin melkein joulukuussa.  Ajoi  kylmä silti hetken päästä sisälle, sen verran jäämeren raikkaat hönkäykset tunkivat paidan sisään.

Tosin sitä ennen kissa vaati korvausta menetetystä saaliista, joten piti vielä hakea sisältä Katzia ja tarjoilla se herralle pihapöydälle.

Eli sisämaassa kaikki on hyvin ja Päijänteen laineet seilaavat iloisina ja vapaina.