Päikkäreiltä herättyäni taivas oli vetäytynyt kauttaaltaan tumman pilven peittoon.  Kohta ripsuikin vettä, tosin melko hillitysti.  Tuskin sai rutikuivaa maata edes kostumaan.  Siilit (5 kpl) luulivat illan tulleen, kun pilvistö hämärsi ilman ja tulivat vaatimaan illallistaan.  Vaihdoin ensin uudet, raikkaat vedet astioihin.  Olivatkin päivän kuumuudesta kovin janoissaan, kissanraksutkin maistuivat juoman jälkeen.  Kissakin tuli hetkeksi sisälle, mutta turkin pesun jälkeen, sateen tauottua, halusi ilman viivytyksiä takaisin luontoon. 

Pitkästä aikaa vaimo oli mukana kauppareissulla, kun piti käydä postissa hakemassa DNA:n sim-kortti vaimon puhelimeen (lankesin houkutuksiin), eikä sitä sivullinen (minä) saanut sieltä edes valtakirjalla.  Joskus sitä vaan sortuu noihin puhelinmyyjiin, vaikka kuinka yrittäisi olla kovakorvainen.  Kerran  sorruin ihanaääniseen seireeniin, joka puhui väärentämätöntä Oulun murretta.  Oli pakko tilata joku lehti määräajaksi.  Myyjissä ja myyjissä on eroja.  Ja toimii se kahdenvälinen kemia puhelimitsekin.

Käytiin samalla vaimon kanssa kaupassakin, ihan niinkuin ennen vanhaan.  En ole koskaan jäänyt ulos norkoilemaan, kuten ainakin täkäläiset miehet tuppaavat tekemään.  On kuulema akkamaista touhua kulkea leipä- ja maustehyllyjen välissä vilkuillen pelokkaana terveyssidepakkauksia samalla kun oluthyllyjen rikkoutuneiden olutpullojen ihana tuoksu saa suut ratisevan kuiviksi.  Ei, minä olen aina rohkeasti halunnut olla oma herrani ja kuljettaa itse ostoskärryä.  Maksupuolesta sai sitten huolehtia vaikka vaimo.  Se ei ylpeyttäni kolauttanut vähääkään.  Nykyisin, kun käyn melkein poikkeuksetta yksin, saan vastata myös kuluista, niistä olusistakin.

Kotimatka ei niin kuuma ollutkaan. kun pieni tuulen viri viilensi ihoa.  Parilla puistopenkilläkin hetki levättiin ja katseltiin Suomen hehkuvaa alkukesän maisemaa:  Rautiaisen peltojen hennon vihreää orasta, reunustavien metsien tummanpuhuvaa viheriää ja taustalla Päijänteen sineä.  Kotiuduttiin sitten kissan tervetulonaukujaisiin hikisinä, mutta jotenkin virkistyneinä.  Ja pakasteesta kunnon annokset jäätelöä mansikkahillolla höystettynä viilensi liian sisäisen palon.  Näin nuorena kun sitä käy joskus niin kovin kuumana!

Kohta alkaa Oslon Bisletiltä urheilukisat.  Siellä vallitseva hyvä tunnelma välittyy myös toosan välityksellä. Norjalaiset ovat asiantuntevia urheiluhulluja - fiksulla tavalla.  Se kisa päättää mukavan ja lämpöisen päivän.  Eikä sitä varten tarvinnut matkustaa edes ulkomaille timbuktuun.