Yö yltää yhtäälle ja kallistuu aamuun.  Välittämättä ihmisen harhaisista unista.  Eikä aamu piittaa, istuu vain Liisan tavoin kylliksi uneksineena kiltisti aurinkoa odotellen ja sen ensimmäisiä säteitä  alapihan lehvästöstä uteliaana ikkunasta kurkkimaan.

Aamuhämärä antaa periksi ja kissakin suostuu yöjalasta sisään, naukaisee tervehdyksen Liisalle, nuuhkaisee eilisiltaista raksukuppia ja hieman kuivahtaneita muikunpätkiä.  On  jo kylläinen kuin unisen raukea  tiikeri loikaten nukkuvan isännän vuoteen jalkopäähän, jossa yön mittaan ruttaantunut shaali antaa hädintuskin kissan mittaisen tilan asettua sykkyrään odottamaan heräävän ihmisen puolitiedostamatonta kosketusta, joka käynnistää veteraanikissan automaattikehräyksen.

Ja henki tallella, jäseniin ei satu ja pikkuhiljaa vessaan ja sitten napsauttamaan kahvinkeitin päälle.  Päivä jo hyvässä alussa eikä yhtään haittaa eikä hukassa ole elämäkään - ei ihan vielä.

Ja Liisakin saa kunnon kahvit ja paahtosämpylät tonnikalalla päällystetyt.  On jo kerennyt hetken, pari odottaakin.  Eikä edes moiti,

Kissa jo nukkuu...