semmoinen prinssi Ruusunen.  Se prinsessa oli ennen prinssin tuloa sentään tuunattu, mutta itsellä roikkuvat jo pölyyntyneet hämähäkinseitit silmillä, kun havahdun sohvaltani vuosisataiselta tuntuneelta horrostilastani.  Eikä toivomani nahkahousuihin pukeutunut pitkäsäärinen ja -hiuksinen blondi botox-huulineen.  Vaan kissa sarkastisesti naukaisten, että voisiko se hovimestari sen verran nousta, että päästäisi yhden todellisen uroksen vähän ulos irrottelemaan.

- Ei niitä räystäitä keskellä talvea irrotella.  Vasta sitten keväällä, kun aurinko kattoa lämmittää ja räystäät iloisesti lorisevat.

- Tämän talon räystäät putoilevat ihan itsestään riippumatta vuodenajasta.

- Kuule, rontti, et sinä sentään vaimoni ole.  Se on sentään tähänkin asti hoitanut nuo tekemättömien töiden listauksen.

- Se onkin pitempi kuin joulupukin toivomusluettelo.  Pitääkö oksentaa tähän vaalealle matolle vai herran lakanalle?

Siinä rattoisasti jutellen olimmekin jo ulko-ovella ja kissa lujahti hommiinsa.  Maisema oli kovin huurteisen näköinen, josta tuli heti mieleeni kylmä olut, joka muistuu muulloinkin kuin kesäkuumalla. Eli jos otetaan vertailukohteeksi viime kesän helteet, niin enpä olisi juonut ensimmäistäkään.  Kuuma rommitoti olisi ollut oikeampi juoma, mutta se on niin pahaa, että mikä tahansa yök-lääkekin on parempaa.  Ei sitä kukaan ainakaan selvin päin juo.

Niinpä palasin sohvani rauhaan täysin lyötynä viimekesäisistä muistoista. Onneksi kylmässä oli pari olutta lohduttamaan ja virkistämään laiskaa aivonkulkua. Ai niin, olihan sitä yksi kokonainen ja toinen lähes täysi konjakkipullo hyvän päivän varalta, mutta nyt ei vaan ollut nenä siinä asennossa, että olisi viitsinyt niitä höyryjä nuuhkia. 

Toisaalta, kuin itsestään aloin virkistyä tajutessani, että kaapissa olikin aika monta erilaista lajia, ainakin pullon pohjia (sinänsä pessimistinen asenne tuo pullonpohjamääritelmä)  Niinpä laitoin tiskit altaaseen, kuumaa vettä ja tiskiainetta päälle ja - houkuttelin vaimon tiskaamaan.  Syötiin sentään päivällä ranskalaisia perunoita ja broilerfileitä.  Ihan itse uunissa paistoin.

Sitten tulin tähän koneen ääreen ja ajattelin kirjoittaa syvästi viisaan, aforistisen postauksen.

No, eihän aina voi onnistua.  Yhdessä hommassa menestykseni oli loistava: keittiöstä alkoi kuulua tiskin kilinää.  Voin vetäytyä jatkamaan tylsää vanhuuden lepoani.

Ai niin, se olut.  Täytyy malttaa sen verran, että vaimo hoitaa ne tiskit. Sitten sillä on taas aikaa armaan miehensä hemmottelemiseen.

-  Vaimo hei, tuotko... kiitos, avaan kyllä itse, ettet riko pikku sormeasi.