Ihailen parhaillaan työhuoneeni ikkunasta avautuvaa näkymää.  Jo viime kesänä silmää - ja vähän toistakin - häiritsi heti ikkunan alla oleva kasvusto, jossa lehtii eripituisia vaahteroita, pihlajia , orapihlajia, tuomia...  Kuusen oksakin kurkistaa vasemmasta reunasta, samoin kaksi 45 asteen kulmaan kallistunutta hopeapajua, jotka aikoinaan lähtivät kasvamaan entisten kannoista kunnolla juurtumatta.

Melkoinen sekamelska.  Mutta kun en raaskisi mitään hävittää - paitsi sen orapihlajahirviön, joka on salaa soluttautunut kunnon taimien sekaan.  Kukinta paljasti sen, vaikka yrittikin teeskennellä kukkimalla samaan aikaan nuorten pihlajien kanssa.

Niinpä otin tänä aamuna oksasakset ja poistin hiljaa verenhimoisesti karjuen orapihlajan elävien kirjosta.  Kissakin tuli siihen säestämään ja yritti leikkiä oksien latvoilla, kunnes huomasi isännän olevan tosissaan ja poistui pois jaloista.

Muutamia pikkutaimia raivasin tyvestä katkoen, mutta lähinnä tyydyin poistamaan puukirjon alaoksia niin, että ikkunasta avautui näkymää syvemmälle alapihaan ja sisälle sai enemmän päivänvaloa.

Nyt näyttää aika mukavalta.  Tuo kurkkiva kuusenoksa ei sovi kesäiseen kuvaan, joten se on vielä katkaistava ja muutakin pientä on vielä tehtävä.  Tosin pelkään, että tavan mukaan homma laajenee ja laajenee.  Mutta ei se mitään, onhan talossa yksi joutilas ja jokseenkin terve mies.  Polvi kunnossa, selkä ei reistaa, mitä nyt laiskamato väliin vaivaa.

Viime kesä menikin aika lailla pieleen selän takia.  Nyt en edes yritä teeskennellä puutarhamyyrää, kun vaivan palkkaa ei kuitenkaan saa.  Vadelmat, marjapensaat ja omenapuut antavat sen mitä vaivatta saa pelkällä poiminnalla.

Yksi lintujen kylvämä omenapuu kukkii ensimmäistä kertaa entisen raparperimaan paikalla isohkon kiven vieressä ja marjapensaiden keskellä.  Olin vähällä katkaista sen pois tuomen taimena muutama vuosi sitten, mutta tutkiessani tarkemmin lehtiä aloin "taitavana botanistina" epäillä sitä omenapuuksi, joten jätin paikoilleen.  Nyt se palkitsi kukkimalla.  Mielenkiintoista maistaa syksyn omenia, jos se jaksaa ne vielä kehittää.

Tietokoneen näyttöä piti vähän siirtää, että pääsen ihailemaan kunnolla ikkunastani avautuvaa siistittyä maisemaa.  Kaunista on.  Paitsi että tuosta on vielä vähän otettava ja tuo oksa sojottaa ihan väärässä kulmassa ja jotenkin asiaan kuulumattomasti.  Ja tuolla kauempana on iso, kuivunut pensaan raato sojottamassa päin taivasta.  Tuoltakin pitää vielä...