tähän on jotain kirjoittaa, vaikka on yömyöhä ja kohta Polgarakin herää tahollaan ihmetellen, että mikä se taas unen pinnassa rapistaa.  Iisi se vaan täällä, huomenta sinulle ja sille pitkähäntäiselle petikaverille.  Olin itsekin jo petille menossa (siis noin 300 km P:n petistä, olemme vain ystäviä), kun huomasin saaneeni yhtä vaille kolmannenkymmenennen sitoutuneen lukijan.  Ollos tervetullut, sinä fiksu, filmaattinen ja älykäs henkilö, toivottavasti viihdyt tämän sivun parissa.
Samalla terveiset esikoiselle, joka minut innosti tähän tietsikkahommaan.  Vaikka pitkään hänkläsin vastaan näitä nykyajan kotkotuksia vastaan, kun en edes osannut ja pelottikin mokoma härveli.  Mutta tässä nyt kumminkin mennään.  Enkä pärjäisi päivääkään ilman kurkkimisia ja kommentteja blogiavaruuteen saamatta vakavia sivuoireita, joiden seurauksia en voi edes kuvitella.
Muistan hyvin alkuvaiheen, kun olin ylpeä kolmesta lukijastani.  Että ihan joku ulkopuolinen oli tykästynyt, tai ainakin kiinnostunut alun haparoiviin virityksiini.  Esikoinen heitti sarkastisesti: kuka ihme se kolmas voi olla? En sanonut mitään, mutta nyt huomaa se poikakin, että ymmärrettävällä nykykielellä se vanhakin kirjoittaa!  Tai sitten lukijani ovat tottuneet A. Kiven suussa sulavaan verbaliikkaan (pitää nyt vähän kärjistää illan päätteeksi).