Rupean nyt illan päätteeksi tai aamun aluksi Marko Ahoseksi, joka kirjoittaa ainakin Keskisuomalaiseen telkkujuttuja.  Itse tykkään sen tyylistä kirjoittaa, varsinkin kun olen hyvin usein samaa mieltä.  Sehän on selvä merkki siitä, että kyseessä on älykäs, fiksu ja asiansa osaava kriitikko, joka on elintasonsa ansainnut.  Osti äskettäin omakotitalon ja ajoi autonsa romuksi, joten on sillä kohta uusi autokin.  Onneksi turvatyynyt pelasivat ja pelastivat.

Tarkoitus oli haukkua kaikki ykkösen uudet viihdeohjelmat.

Ensinnäkin Miitta-täti, josta odotin paljon.  Onhan se inehmo aivan hervoton komedienne - muistoissani loistava "nyhjää tyhjästä".  Silloin nauratti niin mahdottomasti, että vieläkin hymy karehti mukavasti ainakin toisessa suupielessä, kun uppouduin Miitan hauskuksiin.  Paitsi, ettei niitä tullutkaan, vaan toinen toistaan seuraavia rimanalituksia, törkeyksiä ja katsojan häpäisyjä.  Huonompaa hauskuutta ei ole ennen edes nähty.  Oikeuteen pitäisi haastaa kaikki ohjelman tekoon osallistuneet ja tuomita kalliin tuotantoajan tuhlauksesta ainakin yhdyskuntapalveluun.

Make up oli olevinaan myös viihdesarja.  Naisille tarkoitettu.  Jos miesten takapuolten esittely viihdyttää naisia, niin siitä vaan.  Saiko naisyleisö ylimääräisiä kiksejä homon takapuolen tirkistelystä.  Jos näin on, niin miksi miehiä haukutaan naisten perien kurkistelusta?  Aika äkkiä käänsin kanavan toisaalle.

Oli siellä joku ministerin tytärkin tänä lauantaina, jossa hauskuus koostui lähinnä huudetuista repliikeistä.   Vähän niinkuin kuuroille ja samalla vähän hölmöille esitetyistä.  Että kai nyt vitsin ymmärrätte, kun huutamalla artikuloidaan.

Uutisvuotoonkin olen aika väsynyt, mutta hetkittäin se yhä jaksaa nousta lentoon irrottaen llauantai-illan ensimmäiset hörähdykset.  Vaikka vierailijat olivat tälläkin kertaa jokseenkin pihalla, niin vakijäsenet osaavat yhä uudelleen heittää uudenmakuista herjaa.

Välillä vilkaisin kakkoselta kolmen koplaa.  No jaa, toinen silmä alkoi jo painua unten maille. 

Make up oli hieman parantanut tasoaan sitten viime kerrasta.  Juontajat olivat hieman vapautuneempia, vaikka vitsit kulkivat yhä puujaloilla.

Kakkosen lauantaiviihde oli lähinnä Esko Roineen ansiosta siedettävä.  Muutenkin siinä oli aidon herjanheiton makua.  Tosin siitä kauniista naisjuontajasta ei ollut yhtään lähikuvaa.  Minkä lasken miinukseksi.  Pitäähän hitusen seksiäkin olla - perheohjelmassakin.  Ainakin vaatteet päällä.

On silti hyvä, että edes yritetään kotimaista tuotantoa, vaikka suurin osa lämpimästä meneekin harakan rätkytykseksi.  Pitänee vain poimia seasta ne pienet ja satunnaiset helmet.

Kotimaiset pitää kumminkin katsoa, kaiken varalta.