On se minusta ihan hanurista, kun jalkapallon MM-kisojen välieriä siirretään sen vuoksi, että Ikaalisista tulee samaan aikaan ja samalta kanavalta eli kakkoselta haitarin soiton mestaruussoitto suorana Ikaalisista.  Siis eilen - keskellä kesää.  Eikös haitarinsoitto ole talvilaji?  Kun taas jalkapalloa, joka on kesälaji, pelataan eteläisen pallonpuoliskon talvessa.  Siellä tosin lumikin on vihreää.

Oli sitten pakko katsoa.  Ja myös pakko myöntää (joskin pitkin poskihampain), että alkoivat minullakin varpaat ja sormet muutenkin kuin vanhuuttaan vapista.  Ne ipanat ovat uskomattoman taitavia näppylöiden näprääjiä.  Aikuisetkin osoittivat ihailtavaa soittamisen iloa.

Toista oli ennen, kun peräkammarin pojasta näkyi vain punottava niska, kun sen piti metsäkukkia soittaessaan tuijottaa koko ajan pystyuunin ja seinän väliseen rakoon.  Nykyisinhän jo nuo kymmenvuotiaat osaavat soittaessaan hymyillä vapautuneesti päin tv-kameran punaista silmää.

Itse esiinnyin 50-luvulla koulun henkisissä juhlissakin kainalot märkinä sekä vapisevin polvin ja äänin.  Siinä ei ollut tietoakaan mies ja ääni - käytännöstä eikä "The Voice" Sinatran tunnetasosta.  Pystyuunikin oli purettu, ettei tiennyt missä olisi silmänsä pitänyt.  Ellei sitten eturivin tyttöjen hameenhelmojen liepeillä.

Tänä iltanakaan en saa kuunnella vuvuzuelan, vai miksi sitä pahalaisen torvea sanotaan, tuhatkertaista urvahtelua.  Tulee taas sitä eilistä Ikaalisten Nousevaa Voimaa suoraan hanurista, nyt kansainvälisenä kilpailuna.  Näpelöitseepä se ihana, kesäyön vaalea nuori nainenkin, Suomen mestarina ja suussa sulavana kuin juuri poimittu kasteinen mansikka. 

Taidan langeta suviyössä loveen ja sekä katsella että kuunnella.  Kerkeäähän niitä miehenkaatoja sitten huomennakin.  Ellen palkkaa sitten paikallisia pelimanneja soittamaan Säkkijärveä.  Taitavat vain kaikki olla miehiä, ellei suorastaan uunin nurkkaan tuijottajia.