Avasin yksityisen kesäterassini tänään.  Eli levitin viimekesäiset vanerit talon eteläpäätyyn, käänsin sohvan oikein päin, hain nahkatyynyt varastosta, pyöreä pöytä ja pari tuolia paikoilleen, kiinalainen keittiö eli pieni valugrilli viereen - ja eikun koemakaamaaan.  Mukavalta se tuntui, tuuli puhalsi raikkaana varpaiden välistä, aurinko vilisti puiden keskenkasvuisen lehvästön ja suljettujen luomien läpi.  Pääsin melkein viimekesäisiin tunnelmiin.  Kutsuin vaimonkin katsomaan ja laitoin samalla jääpalarasian pakastimeen.  Ajattelin myöhemmin kilistellä omenalimsalla terassin kunniaksi.  Kuitenkin päivä viileni illaksi sen verran äkkiä, että huomenna sitten...
Kissakin tuli reissuiltaan vasta illan suussa.  Viime kesänä se nukkui mielellään siinä sohvan mutkassa, mutta nyt ei ollut näkevinäänkään koko rakennelmaa.  Tutkii sitten omia aikojaan, josko kelpaa.  Kyllä siinä monet kesäpäikkärit vielä torkutaan kuunnellen lintujen sirkutusta ja tuulen lempeää suhinaa.  Silmät kiinni pitkällään kuuleekin aivan uusia ääniä.  Selvästi korvat teroittuvat, kun ympäristöstä ei ole näköhavaintoja.  Varmaan korvanikin alkavat heilua äänien suuntaan siinä maatessani.  Sulaudun luontoon villinä ja vapaana - kunnes jano yllättää.  Pitänee hankkia seuraavaksi kylmälaite muutamalle öölille, ettei tarvitse keskellä hellettä sisälle raahautua ja rikkoa näin luonnon rauhaa.
Pitää muistaa vanha viisaus: älä riko luonnon rauhaa, älä parjaa älä pauhaa.
Hysh, Nukkumatti hiipii kesken päivän...