Olen vilpittömän iloinen, kun ruotslaisilla menee huonosti Pekingissä.  Niin kauan kuin muistan, olen aina ollut tavattoman kateellinen svenssonien paremmuudesta.  Jo koulussa ruotsin kielen opettajat olivat olevinaan parempia kuin ensimmäisen kotimaisen opettajat.  Kävelivät kopeasti puolikoroillaan, hymyilivät korkeintaan sarkastisesti, kun lausuimme Voort Lant savolaisaksentilla.  Eivät tietääkseni olleet edes naimisissa, kun pilkun nussiminen oli ainoa hauska asia heidän elämässään.  Ollessani vaihto-oppilaana Ruotsissa, sain niin tarpeekseni sijoitusperheeni ahdistavasta myönteisyydestä, että karkasin päiväksi kaupungille kertomatta kenellekään.  Siitähän hyvästä nostattivat kauhean sivistyneen kalabaliikin, että suomalainen matkanjohtaja (epäilyttävästi ruotsalaisen kenokaulan näköinen) piti minulle puolen tunnin haukkukonsertin, tietysti sivistyssanoja runsaasti viljellen.  Ei kuitenkaan käyttänyt idiootti - sanaa, joka olisi tietysti myöhempien tutkimusten nojalla sopinut kohdilleen.
Ollessani 70-luvun alussa Englannissa työhöni liittyvässä koulutuksessa, oli siellä mukana erittäin mukavien ulkomaalaisten ohella viisi ruotsalaista.  Hoikkia, pitkiä, mittapuvuissa puhumassa isäntien kanssa rikkeetöntä englantia.  Ainoa, mikä heissä oli paksua, oli lompakko.  Niinpä he ostelivat kalliita tennismailoja ja kai golfsettejäkin.  Me huonosti englantia vääntävät suomalaiset huonosti istuvissa puvuissamme emme edes tajunneet, mikä se semmoinen setti on.  Setterin olimme kyllä kuvissa nähneet istuvan erään ruotsalaisen kartanon marmoriportailla.  Eivät ne ruotsalaiset  olleet meitä näkevinäänkään.  Tosin liikuimmekin kadun varjoisella puolella, kun olimme niin vaatimatonta kansaa kaikin tavoin.
Kurssin jälkeen menin esittelemään tuotteitamme eräälle vanhemmalle herrasmiestohtorille, joka piti vastaanottoa kulttuurikodissaan i Wasa.  Heti oven avattuaan, kerran minua vilkaistuaan, hän kääntyi kysyen olkansa yli, että talar ni svenska.  Pitihän sitä tietenkin yrittää.  Ei hän antanut yrittää kahta lausetta pitempään, kun hän ärähti, ettei halua kuunnella tuommoista ruotsia.  En sitten yrittänyt  muillakaan kielillä. Oven sulkeuduttua tajusin joka toisen ruotsin kielen sanan olleenkin englantia.  No, ilmankos ei kuunnellut, ei raukka varmaan osannut englannin kieltä.  Minultahan se sujui, kun olin vasta senkieliseltä kurssilta tullut.
Sitten se urheilu kaiken muun kestämisen päälle.  Joka lajissa niiden pitää olla parempia.  Se sisu ja venymiskyky luontaisten lahjojen lisäksi oli selvästi varastettu meiltä suomalaisilta.  Kun omat urheilijamme alittivat annetut vaatimukset ja odotukset, syyttivät olosuhteita tai jotain paskamaata tai tukirahojen vähyyttä, niin ruotsalaiset riemuitsivat täysin rinnoin siellä katsomon parhailla paikoilla teräksenlujien urheilijoidensa tehdessä helpon näköisesti maailmanennätyksiään, eivätkä olleet taaskaan näkevinään suomalaiskollegojaan, jotka kuopparintaisina ja tappioonsa läkähtyneinä yrittivät teipata maansa lippua piiloon rinnuksistaan.

Kunnes tänä kesänä toivo virisi:  aitoruotsalaisia loukkaantumisia, burn outteja, jalkavammoja ja vaikka mitä.  Olisi luullut heitä suomalaisiksi, niin samanlaisia valitusvirret olivat.  Tosin ruotsalaislehdet pitivät toivoa yllä.  Jonkinlainen sotasensuuri vallitsi, asioista ei puhuttu niiden oikeilla nimillä.  Pidin peukaloni pystyssä ihan kipeiksi asti odottaen ruotsalaista katastrofia Pekingistä.  Se ei kiinnostanut yhtään, miten kotimaiset pärjäävät.  Siitä ei juuri vetoa kannattanut lyödä.

Riemuni oli todella rajaton, kun ruotsalainen - yksi toisensa perään - petti isänmaansa kompuroiden, hidastellen, tekniikka pettäen ja monilla muilla, ihanilla tavoilla.  Niin suli suunnaton katkeruuteni ja kateuteni jäävuori pieneksi surkeaksi lätäköksi.  Seurauksena oli tyhjä olo:  mitä saan tilalle?
Tuo ruotsalaiskateus oli sentään ollut määräävä suunta elämässäni.  Muutanko Ruotsiin, menen lähiöbaariin, jossa ei ole asiakkaina kuin maahanmuuttajia ja tilaan yhden mellanöölin, joka maistuu pissille.  Millä kielellä sitten haukun svenskejä, kun kukaan ei ymmärrä kumminkaan?